Eija Vehviläinen

SUUNNITTELIJAT

Eija Vehviläinen

Bloom-viltti, Big Yellow ja Big Blue -taulut

Eija Vehviläinen on kuvittaja ja visuaalinen suunnittelija, joka tunnetaan ennakkoluulottomasta värienkäytöstä, vahvoista muodoista ja leikkisistä mittasuhteista. Hakolan mallistossa Vehviläisen jättikokoiset puutarhakukat puhkeavat kukkaan sisustustauluissa sekä ylellisessä, kaksipuoleisessa villaviltissä.

”Olen suunnittelijana leikkisä, kokeileva ja keskeneräinen, mutta toisaalta toistoa, järjestystä ja symmetriaa rakastava. Identiteettini on siis ehkä hieman ristiriitainen. Haluan myös jatkuvasti kehittyä ja löytää uusia tapoja nähdä ja tehdä. Suunnittelijana aikomukseni on kulkea omaa polkuani sekä luoda samalla kestävää ja sopivassa suhteessa ajatonta designia.”

Vehviläisen kuvituksissa on näkynyt jo vuosien ajan paljon kukka- ja kasviaiheisia elementtejä. Idea puutarhakukkien siirtämiseen kotien seinille sisustustaulujen muodossa ja sohville viltin muodossa lähti Hakolan luovalta johtajalta Annaleena Hakolalta.

”Vuosien aikana piirtämieni kukkien muotokieli on pikkuhiljaa kehittynyt, ja samalla myös kuvitustyylini on mennyt rohkeampaan suuntaan. Kukka-aiheisissa teoksissa keskityn ensisijaisesti muotoon. Kokeilen eri väriyhdistelmiä melko sattumanvaraisesti ja tutkin samalla eri elementtien keskinäistä dynamiikkaa. Olen näiden asioiden suhteen kuitenkin hyvin intuitiivinen, enkä koskaan ole ollut erityisen kiinnostunut esimerkiksi väriopista.”

Hakolan mallistosta löytyy Vehviläisen kuvituksilla kaksi erilaista sisustustaulua: Big Blue ja Big Yellow sekä ylellinen, kaksipuoleinen viltti Bloom.

”Kuvitukseni ovat yhdistelmä orgaanista ja pelkistettyä graafista muotokieltä – niissä on jotain hyvin suomalaista ja samalla myös jotain vähän vierasta. Työskennellessä yritän pelkistää parhaani mukaan, mutta tietynlainen runsaus taitaa silti leimata tyyliäni.”

Tuotteet valmistetaan suomalaista käsityötä vaalien. Villahuovat kudotaan Lapualla, Annalan kutomossa. Sisustustaulut on pingotettu puisiin kiilapuihin ja painettu käsin kankaalle Aitoossa.

”Tuotantoprosessia oli alusta loppuun todella mielenkiintoista seurata. Saimme paljon tietoa, näkemystä ja apua toteutukseen eri alojen ammattilaisilta. Oli ainutlaatuista tehdä yhteistyötä jo olemassa olevista teoksista. Lopputulos yllätti täysin – kankaalla ja tekstiilipinnalla työt saavat uuden elämän.”

EIJA VEHVILÄISEN SUUNNITTELEMIA TUOTTEITA:

Eija Vehviläinen

Eija Vehviläinen on kuvittaja ja visuaalinen suunnittelija, joka tunnetaan ennakkoluulottomasta värienkäytöstä, vahvoista muodoista ja leikkisistä mittasuhteista.

Lue lisää
Hanna Anonen

Palkittu muotoilija Hanna Anonen tunnetaan erityisesti kekseliäästä värien ja muotojen yhdistelystä. Laajasti kansainvälisessä mediassa noteerattu Anonen on suunnitellut Hakolalle yrityksen kaikkien aikojen ensimmäisen varjostimen, näyttävän Cocktailin.

Lue lisää
Fanni Suvila ja Ines Wartiainen

Fanni Suvila ja Ines Wartiainen ovat suunnitelleet Hakolalle Round-pöytäsarjan. Round-pöytien nimi viittaa sohvapöydän keskeiseen sijaintiin istuinryhmässä.

Lue lisää