Reijo ja Ari Kangasniemi

TUOTANTO JA VASTUULLISUUS

Reijo ja Ari Kangasniemi

RUNGONTEKIJÄT

”Valmistamme Hakolalle sohvien runkoja käsityönä verstaallamme puolen tunnin ajomatkan päässä Hakolan tehtaalta. Olemme tehneet runkoja Hakolalle jo Eeron ajoista lähtien, ja tällä hetkellä meillä työskentelee Kangasniemiä kahdessa polvessa.”

Reijo Kangasniemi

”Käsityö on olennainen osa elämäämme. Verhoiltujen huonekalujen runkojen valmistaminen eroaa olennaisesti hienopuusepän työstä; koska tekemämme kalusteen osa jää täysin piiloon, nousee rungon kestävyyden varmistaminen ja tuotannon nopeus prosessissa tärkeimpään asemaan. Tuotteen ulkonäöllä ei ole niinkään merkitystä, mutta esimerkiksi tukevalla, äänettömällä rakenteella sitäkin enemmän. Asiakkaat mieltävät narisevan sohvan laadultaan huonoksi. Tehtävämme on varmistaa että sohvan ydin kestää elämää.”

Ari Kangasniemi

”Sohvan runko valmistetaan massiivipuusta ja vanerista. Verstaamme on täynnä kaavoja, joiden mukaan sahaamme vanerista valmisteilla olevan sohvamallin rungon osat. Lopuksi kokoamme rungot ruuvaamalla ja nitomalla, tekniikoilla jotka ovat kokemuksemme mukaan osoittautuneet toimivimmiksi.

Valttimme on nopeus ja laatu. Kun Jari ilmoittaa että sohvien runkoja on saatava nopeasti Hakolan tehtaalle, toimitamme ne muutamassa päivässä. Yrittäjän päivä on välillä pitkä, mutta olemme onnekkaita saadessamme tehdä työtä vapaasti ja yhdessä perheen kanssa.”

Woody-pöytä
Woody-pöytä.

TUTUSTU MUIHIN TEKIJÖIHIN:

Petri Karjalainen

”Puusepän ammatti ei ollut minulle itsestäänselvä valinta, ja koen olevani onnekas saadessani työskennellä alalla jota rakastan. Puun työstäminen ja valmiin tuotteen viimeistelytyö on erittäin palkitsevaa.”

Lue lisää
Pasi Lyyluoma

”Ymmärrys sekä puusepäntyöstä että ompeluvaiheesta antaa perspektiiviä työhön ja tekee siitä mielenkiintoista. En voisi kuvitella tekeväni työtä muuten kuin käsilläni, on antoisaa nähdä välittömästi työnsä tulokset.”

Lue lisää
Annaleena Hakola

Hakolan luova johtaja Annaleena Hakola vastaa työssään malliston, brändi-ilmeen ja markkinoinnin kehittämisestä. Yli viisikymmenvuotiaan perheyrityksen parissa työskenteleminen on ollut työntäyteistä, mutta palkitsevaa aikaa muotoilijalle, jonka katse on koko ajan eteenpäin.

Lue lisää