Hakola Friends: Kuuma

HAKOLA FRIENDS

Kuuma

Kuuma on etenkin herkullisista aamiaisistaan tunnettu kahvila, joka sijaitsee Kämp Gardenin toisessa kerroksessa Helsingissä.

Hakola Friends: Wia ja Tara Lazy Wool -sohvalla Kuumassa

Hei, kuka olet?

Olen Wia Nyman, toinen Kuuman osakkaista. Laitoimme siskoni Taran kanssa Kuuman pystyyn noin 5 vuotta sitten. Aloitimme pikkuruisesta Pursimiehenkadun kahvilasta ilman mitään aiempaa kokemusta yrittäjyydestä ja vajaat viisi vuotta myöhemmin pääsimme avaamaan kahvilan keskelle Helsinkiä Kämp Gardeniin.

Koko perheemme on mukana liiketoiminnassamme jollakin tavalla. Ihmiset usein kyselevät meneekö meillä hermo toisiimme, koska olemme niin paljon perheen kesken yhdessä, mutta niin ei ole käynyt. En tiedä mikä meitä vaivaa, olemme aikamoinen viisikko. Onhan tämä aivan hullujen hommaa, enkä tekisi tätä kenenkään muun kanssa. Gardenin myötä Kuuma on työllistänyt 8 uutta työntekijää, joista kaikista on tullut osa perhettämme.

Hakola Friends: Kuuma kahvila

Mistä tunnette Hakolan?

Olemme molemmat pitäneet Hakolasta jo pitkään. Kävimme aikoinaan Telakkarannan showroomilla ihastelemassa Hakolan sohvia, kun olimme hankkimassa sellaista kotiimme. Hakolan sohvat olivat myös ykkösjuttu, kun aloimme miettiä Kuuman sisustusta. Kaikki muu tuntui rakentuvan sohvan ympärille.

Sohva on erittäin helppo pitää siistinä ja esimerkiksi koirankarvat lähtevät siitä todella helposti pois. Olemme siis olleet erittäin tyytyväisiä. Koemme, että Hakolan arvot sopivat meidän arvoihimme ja haluamme myös tukea kotimaista.

Kuumassa on kaksi Lazy-sohvaa sekä Lazy-rahi tummanvihreällä Canvas2-villakankaalla.

Hakola Friends: Lazy Wool -sohva Kuuma kahvilassa

Mikä tässä tilassa tekee Kuumasta Kuuman?

Aluksi pelkäsimme löytääkö Punavuoren asiakkaat uuteen kahvilaan ja saammeko aikaiseksi saman tunnelman, kun kahvila ei ole enää kivijalassa, mutta pelot osoittautuivat turhiksi. Samat kanta-asiakkaat Punavuoren ajoilta ovat asiakkaitamme edelleen.

Kuumassa on sielua, eikä se ole vain kahvila, jonka joku on vaan perustanut. Brändi on vahvasti henkilöitynyt meihin ja me haluamme olla omistajina myös itse kahvilassa töissä. Haluamme nähdä asiakkaamme, sillä he ovat meille tärkeitä ja rakkaita.

Hakola Friends: Kuuma kahvila

LUE SEURAAVAKSI:

Hakola Friends: Päivi

Päivi Häikiön 25 neliöinen studio sijaitsee Helsingin Punavuoressa. Studion harkittu ja tunnelmallinen sisustus on muotoutunut asioista ja esineistä, joilla on merkitystä ja jotka kestävät aikaa.

Lue lisää
Hakola Friends: Kristiina ja Max

Kristiinan ja Maxin moderni paritalo Klaukkalassa on täynnä elämää. Kaksi pientä lasta pitävät arjen kiireisenä, mutta vapaa-ajallaan perhe ideoi mielellään uudistuksia ja etsii talon tunnelmaan sopivia vanhoja sisustusaarteita.

Lue lisää
Hakola Friends: Rauha

Taiteilija Rauha Mäkilän värikkäässä kodissa asuu viisi henkilöä. 90-neliöinen koti sijaitsee Helsingin Myllypurossa. Asunnon seinillä on paljon sekä omaa, Rauhan isän että muiden taiteilijoiden taidetta. Talon yläkerrassa sijaitsee Rauhan isän ateljee, jonne on oma sisäänkäynti.

Lue lisää