Hakola Friends: Iman ja Leena

HAKOLA FRIENDS

Iman ja Leena

Ruokavaikuttajat Iman ja Leena asuvat värikkäästi sisustetussa 79,5 neliöisessä töölöläiskolmiossa. Pariskunta osti kodin kolme vuotta sitten, jolloin he ihastuivat erityisesti asunnon aurinkoiseen parvekkeeseen ja vehreään sisäpihaan.

Imanin ja Leenan kodissa näkyy heidän elämänsä ja kiinnostuksenkohteensa: hyllyt ja tasot notkuvat ruokapurkeista, kukista, matkamuistoista ja Imanin itse tekemistä veistoksista. Sisustuksessa on myös käytetty värejä herkullisella tavalla: avaran keittiön seinät on maalattu munakoison sävyllä ja olohuoneessa katseen kiinnittää Lazy-sohva ja -rahi tummanvihreällä samettiverhoilulla.

Keitä olette ja mitä teette?

Iman: Olen tehnyt töitä ravintoloitsijana viimeiset 20 vuotta. Opiskelin aikanaan arkkitehtuuria Lontoossa, mutta opintojen jälkeen siirryin perheyritykseemme ravintolamaailmaan, jossa olen ollut siitä saakka. Tällä hetkellä pyöritän kahta
ravintolaketjua: Chalupaa ja Chicken Jointia. Leenan kautta olen nykyään myös somevaikuttaja. Kaikki lähti siitä kun pandemia-aikana olimme enemmän kotona ja aloimme arkistoida tekemiämme kotiruokia. Siitä nousi nopeasti someilmiö ja sitä
kautta myös ammatti.

Leena: Olen aiemmin ollut markkinointialalla ja tehnyt töitä monissa eri yrityksissä sekä toimistossa. Pari vuotta sitten perustimme hetken mielijohteesta ig-tilin ruualle kun meillä oli tylsää koronakaranteenissa ja nykyisin olenkin sitä kautta täysipäiväinen yrittäjä.

Lazy 3:n istuttava sohva ja iso Lazy-rahi tummanvihreällä Musone-kankaalla

Mitä Hakolan tuotteita kotoanne löytyy ja millainen suhteenne on Hakolaan?

I: Meillä on Hakolan Lazy-sohva ja -rahi tummanvihreällä Musone-kankaalla verhoiltuna. Olemme olleet Annaleenan kanssa ystäviä jo pitkään ja ihailen Annaleenan uudistustyötä Hakolassa. Mielestäni uudistuksen myötä Hakolan mallistojen kankaista ja väreistä tuli ainutlaatuisia. En ole aiemmin nähnyt, että kukaan muu olisi uskaltanut tehdä yhtä rohkeita valintoja Suomessa. Uutta sohvaa miettiessämme olin jo alusta saakka vahvasti sitä mieltä, että sen tulisi olla Hakolan sohva. Olin haaveillut jo pitkään vihreästä sävystä ja sain onneksi Leenankin johdateltua siihen suuntaan.

L: Päätös vahvistui sillä, että isäni suku on Pohjanmaalta kotoisin, samalta suunnilta mistä Hakolan sohvatkin. Tuli tunne, että tämä on tarkoitettu meille.

Miten kuvailisitte kotinne sisustusta?

I: Se näyttää juuri meiltä! Täällä on paljon värejä, sillä rakastamme värejä. Sisustuksemme on myös sekoitus kaikenlaista, uutta ja vanhaa. Meillä on moderneja asioita, mutta niiden rinnalla myös paljon vanhaa: antiikkia, sukulaisten vanhoja huonekaluja ja kirppislöytöjä, joita on kerätty sieltä sun täältä. Emme missään nimessä haluaisi asua täysin minimalistisessa kodissa.

L: Täällä on lämmin tunnelma ja vieraat ovat aina tervetulleita. Kotonamme näkyy myös paljon asioita meidän elämän matkalta ja reissuiltamme. Pölyjä on välillä vaikea pyyhkiä kun on paljon kaikkia pieniä yksityiskohtia joka puolella. Toisaalta niiden ansiosta on aina jotain kivaa katseltavaa ympärillä.

Kertokaa jostain esineestä, jolla on teillä erityisen paljon tunnearvoa?

L: Rakastamme aamiaisia ja viime syksyn Pariisin reissultamme löysimme antiikkitorilta upean hopeisen aamiaissetin. Nyt meillä on joka aamu täällä pieni pariisilainen luksusaamiainen.

I: Toinen tärkeä juttu ovat tupakkataulut, jotka ovat löytyneet Leenan mökin väliseinistä, kun siellä remontoitiin. Ne ovat aitoja, alkuperäisiä tupakkatehtaan mainoskylttejä, jotka ovat säilyneet yllättävän hyvin. Edellinen asukas oli tupakkatehtaan myyntiedustaja ja hän oli käyttänyt niitä eristeenä. Käydessämme Strengbergin Tupakkamuseossa sieltä löytyi tismalleen samoja kylttejä.

Lisäksi itse tekemäni veistokset ovat tunnearvoltaan tärkeitä ja niiden avulla pääsin myös arkkitehtuurikouluun. Sinne piti lähettää piirustuksia, mutta minä lähetin veistoksia, sillä en osannut piirtää. Siitä huolimatta sain kutsun haastatteluun ja pääsin saman tien sisään.

Mikä on lempipaikkanne kotona?

L: Parveke, josta avautuu hienot näkymät isolle ja vihreälle sisäpihalle. Sinne paistaa myös aurinko jo ihan aamusta saakka ja lasituksen ansiosta siellä on aurinkoisella säällä lämmin jopa pakkasella. Vietämme siellä paljon aikaa ja nautimme siellä talvisinkin aurinkoaamupaloja ja -lounaita.

I: Parvekkeen lisäksi vietämme eniten aikaa sohvalla ja keittiössä.

Mikä teitä inspiroi juuri nyt?

I & L: Kokkaaminen inspiroi aina! Sen takia meidän somekin lähti lentoon, sillä sitä ei koskaan tehty vain somea varten. Rakastamme ruuan laittamista ja pöydän kattamista sekä itsellemme että muille. Tällä hetkellä keittiössämme valmistuu kesän satokauden aineksista erilaisia simppeleitä annoksia muutaman raaka-aineen taktiikalla, kuten kokonaisena paahdettua munakoisoa harissalla, rapeita gnoccheja, kanttarelleja ja fritattua salviaa sekä feta-pistaasidippiä illanistujaisiin.

HAKOLAN TUOTTEITA:

Ale!
2.025,00
Ale!
531,00
Hakola Friends: Erika Vikman

Laulaja Erika Vikman asuu 100 neliöisessä kaksikerroksisessa paritalossa Länsi-Uudellamaalla koiransa Pepin kanssa. Kaksikon levähdyspaikka hektisen arjen keskellä on olohuoneen Lazy-kulmasohvan sylissä.

Lue lisää
Hakola Friends: Anni Ihamäki

Juontaja ja ruokakirjailija Anni Ihamäki asuu miehensä ja kolmen lapsensa kanssa kaksikerroksissa 60-luvun omakotitalossa Espoossa. Kodin sisustus on rakennettu perheen yhdessäololle ja hyggeilylle. Olohuoneen keskipisteenä komeilee raidallinen Lazy-kulmadivaani, jolla otetaan päikkäreitä ja keräännytään viettämään aikaa koko perheen kanssa.

Lue lisää
Hakola Friends: Anna Pirkola

Muotoilija ja Studio Plentyn toinen perustaja Anna Pirkola asuu puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa Oulunkylässä, 70-luvulla valmistuneessa 200 neliöisessä, kaksikerroksisessa rivitaloasunnossa.

Lue lisää