Kestokuljetuskassit

TUOTANTO JA VASTUULLISUUS

Kestokuljetuskassit

Tavoitteenamme on suunnitella ja valmistaa mahdollisimman pitkäikäisiä klassikkohuonekaluja, ympäristöä kunnioittaen. Haluamme, että myös kuljetusketjumme toimii tuotteidemme ansaitsemalla vastuullisella tasolla.

Hakolan kestokuljetuskassi

Viime vuodet ovat olleet kiivaan kasvun aikaa isoja uudistuksia kokeneelle perheyrityksellemme. Vuosittainen sohvamyyntimme lasketaankin jo tuhansissa ja pakkausmuovin kulutus tonneissa. Vuonna 2018 käärimme Jurvan tehtaallamme muovikelmua huimat yli 2 000 kiloa, joka vastaa 1,8 hehtaarin pinta-alaa. Alati kasvavat tilausmäärät saivat meidät kiinnittämään huomiota siihen, mitä voisimme tehdä entistä paremmin. Tunnistimme myös asiakkaissamme halun toimia entistä vastuullisemmin.

Päätimme ottaa konkreettiseksi tavoitteeksi vähentää muovijätteen määärää. Pakkausmuovi oli ollut toimitusketjumme heikko lenkki, jolle oli kuitenkin mahdollista löytää konkreettinen ratkaisu.

Ensiaskeleet pakkausmuovin vähentämiseen otettiin loppuvuodesta 2018. Kehitimme tuotepäällikkö Anne Kytöharjun johdolla tehtaallamme kestokuljetuskasseja, joissa sohvat matkaavat Jurvasta asiakkaidemme olohuoneisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Näin sohvia ei tarvitse suojata muovilla kuljetuksen ajaksi. Ensimmäiset prototyypit lähtivät matkaan kesäkuussa 2019. Syksyllä 2019 kierrossa oli jo kymmeniä Hakola-kestokasseja.

Hakolan kestokuljetuskassi
Hakolan kestokuljetuskassi

Marraskuussa 2019 käytössä oli yhteensä 20 kassia, joihin pakattiin 3:n istuttavat Lazy ja Cosy Pocket -sohvat. Yksi kassi oli käynyt marraskuun lopussa jo kuudella eri asiakkaalla, eli kestokasseja käytettiin kesäkuun ja marraskuun välisenä aikana noin 120 kertaa. 

Marraskuun lopussa Hakola-kestokassit olivat olleet koekäytössä viiden kuukauden ajan. Onnistuneen testijakson perusteella  tilasimme 20 kassia lisää, eli tuplasimme kassien määrän. Nyt kehitämme kestokasseja myös Bobo-sohvaa sekä isompia Lazy- ja Cosy Pocket -sohvia varten.

Kestokassien myötä käyttämämme muovin määrä on pienentynyt noin 30 % vuoden 2019 aikana. Hakola-kestokassit ovat yksi tapa ratkoa tuotteiden pakkaamiseen liittyviä ekologisia kipupisteitä. Toivottavasti inspiroimme samalla myös muita alan toimijoita kohti kestävämpiä toimintatapoja.

Hakolan kestokuljetuskassi

LUE SEURAAVAKSI:

Reijo ja Ari Kangasniemi

”Valmistamme Hakolalle sohvien runkoja käsityönä verstaallamme puolen tunnin ajomatkan päässä Hakolan tehtaalta. Olemme tehneet runkoja Hakolalle jo Eeron ajoista lähtien, ja tällä hetkellä meillä työskentelee Kangasniemiä kahdessa polvessa.”

Lue lisää
Pasi Lyyluoma

”Ymmärrys sekä puusepäntyöstä että ompeluvaiheesta antaa perspektiiviä työhön ja tekee siitä mielenkiintoista. En voisi kuvitella tekeväni työtä muuten kuin käsilläni, on antoisaa nähdä välittömästi työnsä tulokset.”

Lue lisää
Petri Karjalainen

”Puusepän ammatti ei ollut minulle itsestäänselvä valinta, ja koen olevani onnekas saadessani työskennellä alalla jota rakastan. Puun työstäminen ja valmiin tuotteen viimeistelytyö on erittäin palkitsevaa.”

Lue lisää