Hanna Anonen

SUUNNITTELIJAT

Hanna Anonen

COCKTAIL-VARJOSTIMET

Palkittu muotoilija Hanna Anonen tunnetaan erityisesti kekseliäästä värien ja muotojen yhdistelystä. Laajasti kansainvälisessä mediassakin noteerattu Anonen on suunnitellut Hakolalle herkulliset Cocktail-varjostimet. 

Hakola suunnittelija Hanna Anonen

Ensimmäinen, jo loppuunmyyty Cocktail-varjostin lanseerattiin vuonna 2019. Helmikuussa 2021 lanseerattu, uusissa väreissä komeileva Cocktail-varjostin on sarjassaan toinen. Ison Cocktail-varjostimen rinnalle Anonen suunnitteli myös Mini Cocktail -varjostimen, joka tuli osaksi Hakolan jatkuvaa mallistoa alkuvuodesta 2021.

“Suunnitellessani uutta minulle on ominaista aloittaa työskentely materiaalin ehdoilla, ja kokeilla ennakkoluulottomasti erilaisia muotoja ja väriyhdistelmiä. Rohkea värien käyttö on erittäin innostavaa.”

”Cocktail sai alkunsa, kun inspiroiduin kirjavista cocktail-juomista joissa eri värit muodostavat kerroksia lasiin. Halusin suunnitella rohkean värisen varjostimen, joka mukailisi klassisia kattokruunuja. Tavoitteeni oli, että valaisin olisi yhtä pirskahteleva ja kerrostunut sävyiltään kuin kylmä drinkki kesäpäivänä, mutta samalla tyylikäs ja yksinkertainen. Eräänlainen keskipiste huoneeseen.”

”Lainasin Cocktailin prototyypin vuoden 2018 Porin asuntomessuille Hakolan Annaleenan suunnittelemaan kohteeseen. Se sai paljon kiitosta rohkeudestaan ja roolistaan asunnon olohuoneen katseenvangitsijana. Messujen jälkeen päädyimme aloittamaan prosessin Cocktailin kehittämiseksi lopulliseksi tuotteeksi.”

Hakola Cocktail-varjostin
Hakola Cocktail Mini -varjostin

Iso Cocktail-varjostin rakentuu 153:sta käsinmaalatusta puupuikosta, jotka asetetaan yksitellen metalliseen runkoon. Varjostimessa on viisi kerrosta ja lopputulos on näyttävä ja herkullinen. Mini Cocktail, ison Cocktailin suloinen pikkusisko koostuu 25:sta puikosta ja siinä on kaksi kerrosta.

HAKOLAN TUOTTEITA:

Studio Finna

Suunnittelutoimisto Studio Finnan perustajat Anni Pitkäjärvi ja Hanna-Kaarina Heikkilä ovat sekä kotimaamme nimekkäimpiä, mutta myös kansainvälisesti tunnettuja suunnittelijoita. Kaksikon mittava ammattitaito venyy aina sisustussuunnittelusta kalustedesigniin asti. Hakolalle suunnittelijat saivat luoda Hakola Beds -malliston, joka pitää sisällään kolme erilaista sänkymallia kolmessa koossa. 

Lue lisää
Lotta Maija

Lotta Maija on kuosi- ja pintasuunnittelija, joka on tunnettu leikkisistä hedelmä- ja kukkakuoseistaan. Kuoseja on nähty kodin tekstiileissä, vaatteissa, asusteissa ja erilaisissa paperitavaroissa, kuten kirjan kuvituksissa. Lotta Maijan tyyli on suloinen, värikäs ja iloinen. Hakolalle Lotta Maija on suunnitellut pehmoiset Pampu- ja Laine -villahuovat, jotka on valmistettu yhteistyössä Lapuan Kankureiden

Lue lisää
Samuli Helavuo

Palkittu muotoilija Samuli Helavuo yhdistää työssään funktionaaliset arvot ajattomaan estetiikkaan. Hakolalle Samuli on suunnitellut Riippu- ja Edit-hyllyt sekä viimeisimpänä Mama-tuolin. Samulin Hakolalle suunnittelemat tuotteet ovat innovatiivisen muotoilijan ja jurvalaisten puuseppien yhteistyön helmiä.

Lue lisää