Hakolan tarina

Tämä ei ole pelkkä yritysesittely, tämä on minun perheeni, minun, isäni ja paappani tarina.

Hakolan tarina

Tämä ei ole pelkkä yritysesittely, tämä on minun perheeni, minun, isäni ja paappani tarina.

Kaikki alkoi Jurvasta, pienestä etelä-pohjalaisesta pitäjästä vuonna 1963. Paappani Eero teki päätöksen: hän myi lehmänsä, muutti navetan verstaaksi ja alkoi tehdä huonekaluja monien muiden jurvalaisten tapaan.

Lapsuutensa varhaisina maanantaiaamuina isäni huiskutti kotipihassa sisarustensa kanssa koppiauton loittoneville perävaloille. Paappa siinä kiirehti huonekalukaupoille ympäri Suomea takakontti täynnä sohvia, tuoleja ja piironkeja. Aikana, jona harva kauppamies uskalsi mennä Vaasaa pidemmälle, paappa haki inspiraatiota työhönsä Kööpenhaminan messuilta asti.

Hän kulki omia polkujaan, aivan kuten isä ja minä hänen jälkeensä. Isä jatkoi paapan aloittamaa työtä ja kiersi sohvien kanssa niin ikään ulkomaita myöten, missä hyvästä laadusta maksettiin mielellään. Sillä välin minä leikin Jurvan tehtaan vanuvarastossa.

Myöhemmin, muotoilijan opintojen ja työkokemuksen karttuessa heräsin huomaamaan sen, minkä isäkin oli havainnut: globalisaatio ja kulutustottumusten muutokset olivat olleet kova pala jurvalaiselle huonekalutuotannolle. Vuosituhannen vaihteessa jäljellä oli enää kourallinen huonekalutehtaita.

Yhdessä päätimme toimia, ja yhdistimme laadukkaan, uuden muotoilun vuosikymmenten kokemukseen huonekalujen valmistamisesta. Palasimme samalla juurillemme: nykyään myymme mallistoamme suoraan asiakkaille ilman välikäsiä, aivan kuten Eero oli tehnyt jo 1960-luvulla.

Teemme omalta osaltamme parhaamme, jotta huonekalutuotanto ja puuseppäosaaminen säilyvät Suomessa. Uskomme, että ajan kanssa käsityönä valmistettuun tuotteeseen myös asiakas luo aivan erityisen siteen. Siksi haluamme valmistaa kalusteita, joilla on tarina.”

-Annaleena

Annaleena Hakola

Hakolan luova johtaja Annaleena Hakola vastaa työssään malliston, brändi-ilmeen ja markkinoinnin kehittämisestä. Yli viisikymmenvuotiaan perheyrityksen parissa työskenteleminen on ollut työntäyteistä, mutta palkitsevaa aikaa muotoilijalle, jonka katse on koko ajan eteenpäin.

Lue lisää
Jari Hakola

Jari Hakola johti sekä itse yritystä että Hakolan tehdasta melkein neljänkymmenen vuoden ajan. Nykyisin Jari toimii Hakolassa Senior Advisor -roolissa. Huonekalualan uudistajana toimiminen on vaatinut uskallusta yhdistää jurvalainen puuseppäosaaminen ja digitalisaation mahdollisuudet.

Lue lisää
Eero Hakola

Jurvan kunnassa Etelä-Pohjanmaalla on pitkät perinteet huonekalujen valmistukselle. Käsityöläisammattien suosio juontaa juurensa 1800-luvulle asti, jolloin puusepäntaito siirtyi isältä pojalle. Huonekaluja valmistettiin lähes joka talossa, ja parhaimmillaan Jurvassa toimi yli 60 huonekaluyritystä ja puusepänliikettä.

Lue lisää