Hakola Friends: Terhi

HAKOLA FRIENDS

Terhi

Terhi asuu 64-neliöisessä kerrostaloasunnossa Helsingissä, Kallion kaupunginosassa yhdessä puolisonsa, tämän tyttären ja Coco-koiran kanssa. He ovat asuneet asunnossa reilut kaksi vuotta.

Hakola Friends: Terhi Pölkki

Hei, kuka olet?

”Olen Terhi Pölkki, kenkäsuunnittelija. Minulla on Helsingin Kämp Gardenissa liike, joka on ensimmäinen oma myymäläni.”

Mikä on lempiasia kodissanne?

”Ihastuimme alunperin asunnon avaruuteen, valoisuuteen ja Töölönlahden näkymään parvekkeelta.”

”Lempiasiani on uudelleen verhoillut skandinaaviset vintage-nojatuolit, jotka ovat seuranneet minua jo useammassa muutossa. Olen muutenkin kova keräämään tuoleja, ja tällä hetkellä niitä taitaa löytyä tästä asunnosta noin 15 kappaletta.”

Hakola Friends: Terhi Pölkin kotona

Mitä omistatte Hakolalta?

”Meillä on Lazy-sohva ja pieni Moon-rahi tummanharmaalla kankaalla. Olemme olleet tyytyväisiä molempiin. Väri valikoitui kompromissina, mutta itse olisin voinut valita myös värikkään verhoilun. Rahin päällä pidämme usein esimerkiksi tarjotinta.”

”Tässä asunnossa on tehty muutenkin monia kompromisseja, sillä sisustus on muodostunut kahden ihmisen tavaroista. Teemana on tietynlainen ”mix and match”. Jotain on pitänyt toki yhdessä hankkiakin. Pidän värikkyydestä kotona, sillä työhuoneeni on hyvin mustavalkoinen.”

Hakola Friends: Lazy Classic -sohva Terhi Pölkin kotona

”Kodistamme löytyy paljon keräilyjuttuja ja seiniltä aika paljon taidetta. Joitakin kalusteita olen ostanut vintagena ja jotain olen saanut mummolastani.”

”Parvekkeelle voisin vielä haluta uudet kalusteet ja myös Hakolan Lempi-hyllystä olen haaveillut, mutta muuten sisustuksemme on niin sanotusti ”täynnä”. Emme halua tehdä muita hankintoja tähän asuntoon. Monet omistamistamme huonekaluista varmasti kuitenkin seuraavat myös tulevaisuuden koteihimme.”

Hakola Friends: Lazy Classic -sohva ja Moon-rahi Terhi Pölkin kotona

INSPIROIDU TERHIN TYYLISTÄ:

129,00

LUE SEURAAVAKSI:

Hakola Friends: Studio Plenty

Studio Plenty on Anna Pirkolan ja Kirsikka Simbergin vuonna 2018 perustama yritys, joka tekee mm. stailauksia ja tilasuunnittelua. Studio Plentyllä on Annan ja Kirsikan lisäksi kaksi työntekijää. Plentyn 144-neliöiset tilat sijaitsevat Kruunuhaan kaupunginosassa Helsingissä.

Lue lisää
Hakola Friends: Mimmit sijoittaa

Mimmit sijoittaa on Pia Nickströmin ja Hanna Tikanderin juontama podcast ja talousmedia, jonka toimisto sijaitsee Punavuoren Viiskulmassa. Kivijalan 46-neliöinen toimistotila koostuu kahdesta huoneesta, ja keskeinen sijainti mahdollistaa ystävien spontaanit vierailut. Kodinomaisessa toimistossa tehdään töitä useimmiten Hakolan Woody-pöydän ääressä ja työpäivien jälkeen nautitaan holittomia drinkkejä vaaleanpunaiseksi verhoilulla Lazy-sohvalla.

Lue lisää
Hakola Friends: Kristiina ja Max

Kristiinan ja Maxin moderni paritalo Klaukkalassa on täynnä elämää. Kaksi pientä lasta pitävät arjen kiireisenä, mutta vapaa-ajallaan perhe ideoi mielellään uudistuksia ja etsii talon tunnelmaan sopivia vanhoja sisustusaarteita.

Lue lisää