Uskon muotoilun narratiivin muuttamiseen juuri nyt, kun olemme sangen lyhyessä ajassa saaneet nähdä alallamme selvää vapautumista. Yhtäkkiä 80-luvun italialainen riemukas muotoilu on alkanutkin näyttämään kiinnostavalta. Miksi muotoilun pitäisi olla niin haudanvakavaa, eikö elämästä tulisi vähän kepeämpää, kun itsensä voisi ympäröidä hymyn huulille tuovilla kalusteilla? Ne voivat silti olla funktionaalisia, ja niiden pitääkin olla, siinä olen italialaisten kanssa eri linjoilla. Sohvan pitää olla hyvä istua, jotta siitä voi nauttia, mutta sen täytyy totta vie myös olla kaunis.

On helppo sanoa, että 2020-luku ei ole erityisesti vakuuttanut. Tuuletin on ollut sontaa täynnä. On siis aika jättää ankeudelle hyvästit. Muotoilu voi tässä auttaa, kun sitä maustaa aidolla riemulla, päästetään sekä muodot että värit valloilleen liian vakavamielisen funktionaalisuuden sijaan. Kaikkea ei tarvitse tehdä otsa kurtussa. Hakolan filosofiana onkin ollut juuri muotoilun riemun ja värien vapauttaminen. 

Me Hakolalla olemme valmiina jättämään 60-luvulle kunnioittavat jäähyväiset ja tarjoamaan rohkealle suomalaiselle, hymyn huulille tuovalle muotoilulle yhden ennakkoluulottoman areenan. Ehkäpä myös viemään sitä maailmalle, jahka sen aika on. Itse olen sitoutunut tekemään hartiavoimin töitä sen puolesta, että maamme muotoilu palaa taas ansaitsemaansa arvostukseen. Tähän tarvitsemme avuksi tosin ihan oikeita muotoilijoita, joskin jääköön Minimööpeli-tempaus meille muistutukseksi siitä, mitä voi syntyä, kun säännöt jätetään vähemmälle, ja puhdas mieli pääsee vapaasti valloilleen – muiden mielipiteistä viis.

Eläköön omannäköinen, rohkea, iloinen ja värikäs muotoilu!