Aamu alkoi kauniina. Oli tiistai 19. heinäkuuta, vuonna 2016. Istun veneenkannella ja nautin rauhallista aamupalaa uutisia puhelimesta selaten. Leppoisan lomapäivän tunnelman rikkoo kuvaruutuun ilmestyvä uutinen Anttilan konkurssista. Olimme vuosi sitten uudistaneet brändimme ja avanneet oman verkkokauppamme, mutta Anttila Kodin 1 jäi ainoaksi jälleenmyyjäksemme. Yritys oli juuri myynyt verkkokaupassaan kaksi viikkoa ennen konkurssia lähes 200 sohvaamme. Paniikissa soitan isälleni Jarille Jurvaan ja kysyn ovatko sohvat jo lähteneet toimitukseen. Isä ei ole kuullut konkurssista ja luulee, että pilailen. Lopulta ymmärtäessään aidon huoleni, hän jättää puhelimen pöydälle ja lähtee juosten katsomaan sohvakuljetuksen tilannetta. Odotan puhelimen toisessa päässä ikuisuudelta tuntuvan hetken, kunnes kuulen isäni hengästyneen äänen. Hän oli juuri ehtinyt pysäyttää sohvia täynnä olevan rekan tehtaamme pihassa. Jos rekka olisi ehtinyt ajaa pihatielle, sohvat olisivat olleet konkurssipesän omaisuutta ja olisimme kaatuneet Anttilan mukana.
”Käyn aamu-uinnilla ja noustessani takaisin veneeseen vilkaisen puhelintani. Juuri hetki sitten kirjoittamani Facebook-päivitys on lähes kaikkien medioiden ykkösuutinen.”
Kirjoitan saman tien Hakolan Facebook-sivulle tiedotteen: ”Kaikki Anttilasta sohvan tilanneet ja rahansa menettäneet voivat olla suoraan yhteydessä meihin ja yhdessä etsimme molempia tyydyttävän ratkaisun.” Allekirjoittajana oli isäni, silloinen Hakolan toimitusjohtaja puhelinnumeroineen. Käyn aamu-uinnilla ja noustessani takaisin veneeseen vilkaisen puhelintani. Juuri hetki sitten kirjoittamani Facebook-päivitys on lähes kaikkien medioiden ykkösuutinen.
Kesä meni isältäni puhelimeen vastatessa, sillä hänelle soittivat kaikki Anttilaan rahansa menettäneet. Meille oli kuitenkin tärkeintä asiakkaidemme tyytyväisyys ja arvojemme mukaan toimiminen, joten kesä kului järjestellessä, miten asiakkaat saisivat sohvansa. Se oli kuitenkin kaiken vaivan arvoista: siitä päivästä lähtien olemme pärjänneet omillamme ja verkkokauppamme lähti räjähdysmäiseen kasvuun. Olemme onnistuneet tuon jälkeen lähes kymmenkertaistamaan liikevaihtomme ja nyt työllistämme jo noin 40 henkeä. Myymme lähes kaiken suoraan kuluttajalle, ilman välikäsiä. Se on samalla myös mahdollistanut tuotannon säilyttämisen Jurvassa. Tänäkin päivänä teemme kaikki tuotteemme edelleen käsityönä Jurvassa, aivan kuten paappani, 60 vuotta sitten Hakolan liiketoimintaa aloittaessaan.
”Myymme lähes kaiken suoraan kuluttajalle, ilman välikäsiä. Se on samalla myös mahdollistanut tuotannon säilyttämisen Jurvassa. Tänäkin päivänä teemme kaikki tuotteemme edelleen käsityönä Jurvassa, aivan kuten paappani, 60 vuotta sitten Hakolan liiketoimintaa aloittaessaan.”
Meiltä kysytään usein, miten me olemme tässä onnistuneet. Pidän itse tärkeimpänä ansionamme sitä, että olemme osanneet yhdistää muotoilun, kaupallisuuden ja markkinoinnin. Sitä, että meillä on 60 vuoden kokemus huonekalujen valmistamisesta, ylä- ja alamäkineen. Sitä, että opiskelin Aalto-yliopistossa muotoilua painottuen konseptointiin, brändien luomiseen ja mallistosuunnitteluun. Tärkeää oli myös se, että olin itse lähes 20 vuotta pois Jurvasta, Helsingissä asuen, työkokemusta kerryttäen ja etäisyyttä perheyritykseemme ottaen. Silloin vasta ymmärsin, kuinka hienosta asiasta on kyse. En olisi voinut antaa isäni ja paappani elämäntyön valua hukkaan. Kun sitten päätin, että haluan lähteä jatkamaan perheyritystämme, isäni luotti minuun. Onkin ollut ensiarvoisen tärkeää, että olen saanut olla se, joka lopulta on saanut viimeisen sanan. Varsin harvinaista sukupolvenvaihdoksissa. Valttikorttimme on ollut fiksu jakelustrategiamme. Kun myymme suoraan ilman välikäsiä, voittaa lopulta sekä tekijä että asiakas. Samalla olemme pystyneet pitämään hinnat saavutettavina, mutta kuitenkin laadun ensiluokkaisena. Teemme edelleen suurimman osan tuotteista asiakkaan tilauksesta emmekä varastoon, mikä on sekä taloudellista että ekologista. Olemme myös löytäneet aivan huikean sitoutuneet ja osaavat työntekijät. Lisäksi meillä on näkemyksellinen – ja myönnettäköön, hetkittäin jopa vimmainen luova johtaja – joka varmistaa, että erottaudumme muista, ja että mallistomme ja brändimme on houkutteleva. Meillä on ollut koko ajan myös joku tärkeämpi syy olla olemassa kuin tehdä rahaa – me olemme hyvinvointialalla tekemässä ihmisten arjesta ihanampaa. Ja vielä enemmän, me olemme säilyttämässä ainutlaatuista suomalaista käsityöperinnettä.
”Meillä on ollut koko ajan myös joku tärkeämpi syy olla olemassa kuin tehdä rahaa – me olemme hyvinvointialalla tekemässä ihmisten arjesta ihanampaa. Ja vielä enemmän, me olemme säilyttämässä ainutlaatuista suomalaista käsityöperinnettä.”
Tänäkin kesänä kävin useammalla aamu-uinnilla saariston viileässä vedessä. Paniikkia puhelimen kanssa ei enää aiheuttanut oman yrityksen asetelma, mutta ikävät uutiset alamme yritysten heikommasta tilasta toivat vakavuutta kesänkin keskelle. Nyt kun meillä on taloudessa synkät ajat ja konkurssejakin erityisesti muoti- ja designalalla on ollut useita, tarvitsisimme myös esimerkkejä onnistumisesta. Muoti- ja designaloja pidetään helposti puuhasteluna, Suomessa on perinteisesti arvostettu enemmän toisenlaista, hieman insinöörimäisempää osaamista. Suomessa on kuitenkin valtava määrä luovaa osaamista ja potentiaalia. Tavoitteenamme onkin toimia suunnannäyttäjänä – viedä suomalainen muotoilu jälleen maailmalle ja nostaa se ansaitsemaansa arvostukseen.
Myymme lähes kaiken suoraan kuluttajalle, ilman välikäsiä. Se on samalla myös mahdollistanut tuotannon säilyttämisen Jurvassa. Tänäkin päivänä teemme kaikki tuotteemme edelleen käsityönä Jurvassa, aivan kuten paappani, 60 vuotta sitten Hakolan liiketoimintaa aloittaessaan.
Tämä teksti toimikoon manifestina onnellisen muotoilukulttuurin puolesta, jossa hyvä muotoilu kuuluu kaikille – niin lapsille, aikuisille kuin matkailijoille. Jos teemme kaikki yhdessä sen eteen töitä, uskon, että siitä tulee pian totta.
Kokosin tähän juttuun suosikkini italialaisista elämänohjeista, joita noudattamalla tästä kesästä ja elämästä ylipäätään voi tulla vielä vähän ihanampaa.
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle relevantin ja käyttäjäystävällisen vierailun sivustollamme. Evästeiden avulla kerättävät tiedot voivat koskea sinua, asetuksiasi tai laitettasi tai niillä muokataan sivustoa toimimaan odottamallasi tavalla. Sinua ei voi tunnistaa tiedoista suoraan, mutta niiden avulla voidaan tarjota yksilöllisempi vierailukokemus sivustollamme. Valitsemalla "Hyväksy kaikki" hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit myös kieltäytyä hyväksymästä joitakin evästetyyppejä. Klikkaamalla eri evästeluokkien otsikoita, voit lukea lisää ja vaihtaa oletusasetuksia. Joidenkin evästeiden estäminen voi vaikuttaa vierailukokemukseesi ja tarjoamiimme palveluihin.
Näitä evästeitä käytetään ymmärtääksemme käyttäjien ja sivuston välistä vuorovaikutusta. Näiden evästeiden avulla saamme tietoa muun muassa sivustomme kävijämääristä, välittömistä poistumisista ja liikenteenlähteistä.
Näiden evästeiden avulla voimme tarjota parempia ja yksilöllisempiä toimintoja, kuten sisällön jakamisen sosiaalisen median alustoillamme ja palautteenkeruun sivustollamme. Näitä evästeitä ovat asettaneet me tai kolmannen osapuolen palveluntarjoajat, joiden palveluja olemme lisänneet sivuillemme. Jos et hyväksy näitä evästeitä, jotkin tai kaikki nämä toiminnot eivät ehkä toimi oikein.
Näiden evästeiden avulla voimme ymmärtää ja analysoida sivustomme käyntimääriä ja liikennelähteitä. Tietojen avulla voimme tarjota sinulle paremman käyttäjäkokemuksen sivustollamme.