Annaleenan kynästä

Yhden muutoksen muotoilu

Synnyin Jurvassa vuonna 1985 – ehkä Suomen tunnetuimmassa huonekalupitäjässä, jossa oli tuohon aikaan noin 70 huonekalutehdasta. Kuten moni muukin tuolloin, paappani Eero myi jo vuonna 1963 lehmät navetastaan ja alkoi tehdä huonekaluja käsin puusta, taidosta ja sitkeydestä. Isäni Jari jatkoi hänen jalanjäljissään. Lapsuuteni kului kirjaimellisesti teollisuuden keskellä: hengitin sahapölyä, kuuntelin paapan tarinoita ja seurasin vierestä isäni uutteraa yrittäjyyttä. Sain verenperintönä sen, mitä olen myöhemmin kutsunut huonekaluyrittäjyyden dna:ksi. Mieluisin leikkipaikkanikin lapsena oli tehtaamme vaaleanpunainen vanuvarasto.

Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli tietenkin tehtaalla. Kesä kului sohvien selkätyynyjä pussittaessa. Sen jälkeen tein muitakin kesätöitä, mutta syvään huonekalupäätyyn minut heitettiin uudelleen muutettuani parikymppisenä Helsinkiin – Vepsäläisen myymälään, jossa kauppaa piti saada aikaiseksi, jos halusi maksaa vuokransa. Sen jälkeen myin patjoja Tikkurilan Jyskissä.

Vuonna 2008 pääsin opiskelemaan muotoilua Taideteolliseen korkeakouluun. Huomasin nopeasti, että minua kiinnosti tuotemuotoilua laajempi kokonaisuus: miten mallisto rakennetaan, miten brändi kerrotaan, miten konsepti syntyy. Opintojen ohella työskentelin Artekissa myyjänä ja sisustussuunnittelijana. Viikonloppuisin kiersimme siskoni Kristiinan kanssa ympäri Suomea Kodin Ykkösissä myymässä sohvia ja auttamassa isää. Suomi eli finanssikriisiä, ja se osui erityisen raskaasti huonekalualaan. Moni jurvalainen tehdas laittoi lapun luukulle.

Minulle kasvoi saman aikaan ymmärrys siitä, että vanha tapa toimia ei enää riittäisi. Opintojen loppuvaiheessa, vuonna 2013, olin isäni kanssa Habitare-messuilla. En ollut koskaan nähnyt isääni niin murheellisena. Neljäkymmentä vuotta alalla, ja kuitenkin silmissä oli epätoivo. Koko Suomi – ja aivan erityisesti huonekaluala – oli syvässä ahdingossa. Samaan aikaan tein maisterin sivuaineena kansainvälisen muotoilujohtamisen opintoja Aallossa, ja siellä opiskelutoverini ympäri maailman ihmettelivät, miten Suomessa saattoi olla perheyhtiö, joka yhä valmisti huonekaluja käsityönä. Heidän näkökulmansa kirkasti oman tilanteeni: globalisaatio oli muuttanut pelin täysin, ja jos emme uudistuisi radikaalisti, kokisimme vain pitkän ja kivuliaan kuihtumisen. Tajusin tuolloin jotakin ratkaisevaa: olin kuin koko elämäni valmistautunut tähän hetkeen. Kaikki aiemmat työpaikat, opinnot ja lapsuus tehtaassa olivat johdattaneet minut siihen, että saatoin ottaa vastuun perheyrityksen tulevaisuudesta.

Lähdin uudistamaan yritystä niin kuin uudistaisin jotain, jonka itse haluaisin ostaa. Brändin piti olla värikäs, iloinen ja helposti lähestyttävä. Tuotteiden tuli olla helppohoitoisia ja käytännöllisiä – ja niiden tuli erottua massasta. Tiesin myös, että jos halusimme säilyttää meille tärkeän oman tuotannon Jurvassa, meidän olisi myytävä tuotteet itse, suoraan kuluttajalle.

Siispä päivitimme pölyttyneen brändi-ilmeemme, kirjoitimme tarinamme auki ja veimme kaiken verkkoon. Hyödynsimme silloisen blogimaailman ja sosiaalisen median, uudistimme koko malliston ja kutsuimme Suomen parhaat muotoilijat mukaan. Vuonna 2015, Habitare-messuilla, lanseerasimme verkkokauppamme. Se hetki oli uuden aikakauden alku.

Tänään kaikki tuo on hyvä esimerkki siitä, että muutos ei ollut vain mahdollisuus – se oli välttämättömyys. Samaan aikaan on rehellistä todeta, että laajempi huonekaluala heräsi kuluttajakäyttäytymisen muutokseen aivan liian myöhään. Digiloikka olisi pitänyt tehdä jo kymmenen vuotta aiemmin. Liian moni suuri toimija jäi kiinni vanhaan malliin eikä uskaltanut tai osannut uudistaa liiketoimintaansa, brändiään ja muotoiluaan yhtä aikaa. Tämä on yksi syy siihen, miksi Suomessa syntyy yhä liian harvoin menestyneitä kuluttajabrändejä – luovuutta, teknistä osaamista ja kaupallista ymmärrystä ei osata yhdistää samaan kokonaisuuteen. Ruotsi on tässä meitä vuosia edellä. Meidän pitäisi ymmärtää muotoilu paljon laajempana käsitteenä: se ulottuu aina myyntiin, jakeluun ja koko asiakaskokemukseen asti.

Me näimme tarpeen, uskalsimme uudistaa ja päätimme, että perheemme tarina ei päättyisi. Ja siitä alkoi matka, jonka myötä Hakola syntyi uudelleen – rohkeammin, värikkäämmin ja rehellisemmin kuin koskaan. Rohkea muutos mahdollisti meille jopa poikkeuksellisen kannattavan kasvun – jotakin jota alallamme ei ole nähty. Samalla olemme onnistuneet säilyttämään pohjalaista puuseppäperinnettä – tuotteemme ovat edelleen täysin kotimaisia. Nyt on aika yhä vahvemmin nostaa niin suomalainen muotoilu kuin tuotantokin ansaitsemaansa merkitykseen. Vaaleanpunainen kapina jatkaa kulkuaan!