Hakola Friends: Tiina ja lapset

HAKOLA FRIENDS

Tiina ja lapset

Tiina asuu lastensa kanssa Vallilan kaupunginosassa Helsingissä. Perheen asunnossa on 52 neliötä ja se on koti neljälle. ”En koe, että asumme ahtaasti, vaan pikemminkin tiiviisti. Pieni koti on tehnyt myös sen, että tykkäämme olla toistemme lähellä.”

Hakola Friends: Lazy Velvet -sohva, Lempi-hylly ja Round-sohvapöytä Tiinan kotona

Mikä on suhteesi Hakolaan?

Olen tutustunut Hakolan luovaan johtajaan Annaleenaan reilu 10 vuotta sitten, kun olimme samassa vaateliikkeessä töissä. Sieltä meille jäi hyvä yhteys, töiden ohessa käytyjen syvällisten keskustelujen myötä.

Sittemmin olen ollut monessa Hakolan jutussa mukana brändilähettiläänä, tehtaallakin olen käynyt pariin otteeseen. Lapseni laittoi viime vuonna koulukuvaankin Hakolan collegepaidan päälle, eli brändilähettiläisyys on koko perheemme voimin todellista.

Hakola Friends: Lempi-hylly Tiinan kotona

Mitä Hakolan tuotteita sinulta löytyy?

Lazy-sohva vaaleanpunaisella Musone-sametilla, Lippa-hyllyjä, Lempi-hylly, Round-pöytä, Lampi-peili sekä Moon-rahi. Minulla ei ole ikinä ollut mitään yhtä ihanaa huonekalua kuin tämä sohva.

Aina aamuisin lapseni menevät ensimmäisenä ennen pukemista sohvalle makoilemaan. Itsekin teen sitä usein, koska kangas tuntuu niin ihanalta iholla.

Sohvalle ei ole tapahtunut kahden vuoden aikana yhtikäs mitään! Tyynyjä olen toki pöyhinyt ja tyynyjen välejä imuroinut, eli pitänyt siitä huolta, mutta esimerkiksi päällisiä en ole joutunut pesemään kertaakaan. Tahrat lähtevät erittäin helposti pois.

Hakola Friends: Lazy Velvet -sohva, Lempi-hylly ja Round-sohvapöytä Tiinan kotona

Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?

Tyylini on leikkisä ja värikäs. Kotini on aina ollut värikäs, ihan jo siitä asti kun äitini laittoi huonettani lapsena. Vaihdoin pienenäkin järjestystä melkein joka toinen viikko. Ympärilläni on aika paljon tavaraa, mutta jokaisella yksityiskohdalla on minuun jokin merkityksellinen side. Kotonani on myös paljon kaikkea itse tehtyä ja lasten askartelemaa. Askartelisimme vielä enemmänkin, jos sille olisi enemmän tilaa.

Hakola Friends: Tiinan kotona
Hakola Friends: Lazy Velvet -sohva ja Round-pöytä Tiinan kotona

Mikä on lempipaikka kotonasi?

Rakastan lekottelua, joten sohva on sitä ajatellen suosikkipaikkani. Tykkään myös siitä, kun sängylläni makoillen nään taivaan ja koko olohuoneen, sekä sohvan yläpuolella komeilevat taulut. Tauluja vaihtelen aina yksi kerrallaan, sillä haluan, että kokonaisuus elää koko ajan.

Sohva on päässyt kodissamme paraatipaikalle, ja sillä istuen (tai pomppien) otamme aina myös perhekuvia. Seuraavaksi haluaisin uusia keittiönpöytämme, mutta haluan tehdä sen hyvin harkitusti.

HAKOLAN TUOTTEITA:

Ale!
Alkuperäinen hinta oli: €2.360,00.Nykyinen hinta on: €2.006,00.
Ale!
Alkuperäinen hinta oli: €450,00.Nykyinen hinta on: €382,50.
Ale!
Alkuperäinen hinta oli: €135,00.Nykyinen hinta on: €114,75.
Ale!
Alkuperäinen hinta oli: €330,00.Nykyinen hinta on: €280,50.

LUE SEURAAVAKSI:

Hakola Friends: Susanna ja Iiro

Susanna ja Iiro asuvat tyttärensä kanssa tunnelmallisessa 70-luvun rivitalossa Helsingin Laajasalossa. Kodin lämmin ja erityinen henki koostuu skandinaavisista ja japanilaisista vaikutteista, patinoituneista kirppislöydöistä, sekä vuosien mittaan matkaan tarttuneista uniikeista esineistä. Kodin keskipisteenä komeilee Phlox-vakosametilla verhoiltu Puzzle-palasohva, joka palvelee niin lapsen leikeissä, treffi-illoissa kuin ystävien kohtaamispaikkana. 

Lue lisää
Hakola Friends: Vivian

Podcast-juontaja ja yrittäjä Vivian Nick asuu perheineen Helsingin Kalliossa 1920-luvun kerrostalon ullakkoasunnossa. Itse suunnitellun, 116-neliöisen perheasunnon kruunaavat oma sauna, kattoterassi ja huolella valitut pintamateriaalit. Tanskalaishenkisen kodin väripilkkuna loistaa vaaleanpunainen Puzzle-sohva, johon koko nelihenkinen perhe mahtuu yhdessä loikoilemaan ja nauttimaan Kallion kattojen ylle avautuvista maisemista.

Lue lisää
Hakola Friends: Heidi

Luovan alan moniosaaja Heidi Valkola asuu puolisonsa ja lapsensa kanssa kauniissa kolmiossa Helsingin Koskelassa. Kodin lämmin ja harmoninen tunnelma syntyy murretuista sävyistä ja laadukkaista luonnonmateriaaleista. Olohuone-ruokailutilan jakaa Lazy-sohva, joka toimii etätöiden toimistona ja perheen yhteisenä kohtaamispaikkana vapaa-ajalla.

Lue lisää