Hakola Journal: Annaleena Hakola

Annaleena Hakola:

 Omannäköinen Annaleena

Mitä omannäköinen elämä minulle tarkoittaa? Vapautta, ensisijaisesti. Elän elämääni itselleni en muille. Päätän itse, miten aikani käytän. Olen itse etusijalla – jalustalla itselleni. Kuulostaa lopulta aika yksinkertaiselta, mutta matka tähän on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Suurin oivallukseni lienee se, että kun itse voin hyvin ja olen onnellinen, myös ihmiset ympärilläni voivat paremmin. Omannäköisen elämäni keskeiset ainesosat ovat siinä, että teen asioita, joista aidosti nautin, enkä lainkaan välitä mitä muut tekemisistäni ajattelevat. Elämäntyylistäni puhumattakaan. Ihmissuhteitteni lähtökohta taas on se, että aidosti haluan olla jonkun kanssa. Ei se, että tarvitsisin toista ihmistä, tai minun jollakin tavalla kuuluisi olla jonkun kanssa.

Hakola Journal: Omannäköinen Annaleena

Elämäni muuttui pari vuotta sitten, kun erosin pitkäaikaisesta elämänkumppanistani ja lasteni isästä. Tämä muutos vei minut pitkälle matkalle, jonka aikana löysin itseni. Vapauduin ulkoisista odotuksista ja opin aidosti rakastamaan itseäni. Tälle matkalle lähteminen tarkoitti kuitenkin pohjimmiltaan sitä, että pystyin luottamaan itseeni, ja siihen että kaikki menee lopulta hyvin. Se jos joku on rohkeutta ja nyt olen itsestäni hirmuisen ylpeä. Olen myös löytänyt parisuhteen, jossa saamani tuki ja rakkaus auttoi minua merkittävästi itseni löytämisessä.

Olen myös ollut äärettömän onnekas siinä, että olen lähes aina saanut tehdä työtä, josta aidosti nautin ja jossa olen parhaimmillani. Luova työ on minulle intohimo, josta en saa tarpeekseni. Tietenkin työllä maksetaan laskut, mutta raha itsessään ei ole koskaan ollut minulle menestyksen mittari, vaan ennemminkin oma onnellisuuteni, hyvinvointini ja se, että saan synnytettyä jotain aidosti merkittävää.

Kun kuljin tuota pitää matkaa itseni luokse, ymmärsin, että aika on arvokkain resurssini. Senecakin jo aikanaan kirjoitti: ”Kiireinen on ihminen, jonka elämä ohjautuu ulkoapäin, ihminen, joka ei kykene päättämään itse ajastaan, koska sen täyttävät turhat toimet. Joutilaisuus ei ole toimetonta löhöilyä, vaan ennen muuta sitä, että ihminen on oman aikansa herra.” Haluankin olla tarkka mihin ja kenelle aikaani annan.

Hakola Journal: Omannäköinen Annaleena

Kun kuljin tuota pitää matkaa itseni luokse, ymmärsin, että aika on arvokkain resurssini. Senecakin jo aikanaan kirjoitti: ”Kiireinen on ihminen, jonka elämä ohjautuu ulkoapäin, ihminen, joka ei kykene päättämään itse ajastaan, koska sen täyttävät turhat toimet. Joutilaisuus ei ole toimetonta löhöilyä, vaan ennen muuta sitä, että ihminen on oman aikansa herra.” Haluankin olla tarkka mihin ja kenelle aikaani annan. Vielä muutama vuosi sitten elin elämääni monelle ihmiselle. Aivan liian monelle. Lukioaikaiselle ystävälleni, jota en ole tavannut vuosikausiin ja josta en ikinä edes erityisemmin pitänyt. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle. Yhteistyökumppanille, jonka nimenkin kuuleminenkin jo ärsytti. Lista oli loputon. Podin huonoa omaatuntoa kymmenistä vastaamatta jääneistä viesteistä, ja koko ajan oli riittämätön olo. Ajattelin että minua pidetään itsekkäänä, jos joudun sanomaan ei tai jos en saman tien vastaa viesteihin.

Vielä muutama vuosi sitten elin elämääni monelle ihmiselle. Aivan liian monelle. Lukioaikaiselle ystävälleni, jota en ole tavannut vuosikausiin ja josta en ikinä edes erityisemmin pitänyt. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle. Yhteistyökumppanille, jonka nimenkin kuuleminenkin jo ärsytti. Lista oli loputon. Podin huonoa omaatuntoa kymmenistä vastaamatta jääneistä viesteistä, ja koko ajan oli riittämätön olo. Ajattelin että minua pidetään itsekkäänä, jos joudun sanomaan ei tai jos en saman tien vastaa viesteihin.

Ilokseni huomasin, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan, vaikka en vastannutkaan jokaiseen viestiin ja opettelin sanomaan useammin ei. Kaikkea muuta. Aloin voimaan paremmin. Kun annan aikaani paljon työlleni ja läheisilleni, tärkeintä on, että annan sitä roppakaupalla myös itselleni.

Olen päässyt irti siitä ajatuksesta, että olisi jotenkin väärin nauttia elämästä ja olla välillä tekemättä yhtään mitään tuotteliasta. Vain joutilaana ihminen löytää itsensä. Tämäkin teksti meni deadlinen tuolle puolen, mutta tässä sinä nyt sitä luet – ei tullut maailmanloppua. Suomalaiset eivät ole kansana nautiskelijoita, eikä varsinkaan Pohjanmaalla, josta olen kotoisin. Siellä ei joutilaisuutta katsottu hyvällä. Laiskottelun paheksunta on osa kulttuuriperimäämme. Kotikonnuillani on ollut perinteisesti paljon maataloutta ja yrittäjyyttä ja siksikin ahkeruutta on pidetty arvossa. Moni suomalainen sananlaskukin ruokkiikin ahkeruuden eetosta.

Laiskottelua kuitenkin tarvitaan, ehdottomasti. Tai sanoisin enemminkin, että nautiskelua, sillä laiskottelussa on hippusen negatiivinen sointu. Itse rakastan italialaista elämäntyyliä. Elämästä saa ja pitää nauttia, eikä kauniisiin asioihin panostaminen ole turhamaisuutta. Karrikoiden voikin sanoa, että ahkeruus on tuottavuuden pahin vihollinen. Aina pitäisi malttaa katsoa hetki, ennen kuin lähtee tekemään uutta. Kun itsellä on hyvä olla ja on hetken saanut olla jouten, on tilaa synnyttää jotain erityistä.

Siinäpä se, ei kovin kummallista tai vaikeata – ainakaan näin paperilla. Tähän soppaan sotken vielä arvot päälle, niin keitos on valmis: olen kiva kaikille, säilytän optimistisen, uteliaan elämänasenteeni, nautin elämästä ja olen rehellinen. Silloin asiat menevät hyvin. En myöskään kadehdi ketään ja uskon aidosti, että jokainen voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä ja onnellisuuteensa. Jos ei ole tyytyväinen, ei kannata tyytyä vaan tehdä asialle jotain.

Hurraa olemisen sietämätön kepeys ja omannäköinen elämä!

kauniita asioita kotiisi:
Manifesti yhteisen muotoilukulttuurin puolesta

Tämä teksti toimikoon manifestina onnellisen muotoilukulttuurin puolesta, jossa hyvä muotoilu kuuluu kaikille – niin lapsille, aikuisille kuin matkailijoille. Jos teemme kaikki yhdessä sen eteen töitä, uskon, että siitä tulee pian totta.

Lue lisää
Ville Auvinen

Palkitun muotoilijan ja puusepän Ville Auvisen kalusteissa yhdistyvät oivaltava muotoilu ja vahva puukäsityöosaaminen. Monikäyttöinen tulevaisuuden klassikko Domino-penkki on Auvisen ensimmäinen Hakolalle suunnittelema tuote.

Lue lisää
Hakola Friends: Ellun Kanat

Ellun Kanat on muutostoimisto, jonka toimistotilat sijaitsevat Kalliossa. Muotoilija ja suunnittelija Hanna Anosen suunnittelemassa sisustuksessa teollisuusmaisen tilan vastapainoksi on tuotu pehmeitä ja leikkisiä elementtejä sekä kirkkaita värejä.

Lue lisää
Hakola Friends: Claudia

Stylisti Claudia Cifu asuu tyttärensä Paloman kanssa tunnelmallisessa 75-neliöisessä kolmiossa Helsingin Punavuoressa. Kodin värikäs sisustus koostuu vintage-löydöistä sekä matkoilta tuoduista aarteista ja käsitöistä.

Lue lisää
La vita è bella

Kokosin tähän juttuun suosikkini italialaisista elämänohjeista, joita noudattamalla tästä kesästä ja elämästä ylipäätään voi tulla vielä vähän ihanampaa.

Lue lisää
Hakola Friends: Pauliina

Markkinoinnin suunnittelija ja intohimoinen mökkeilijä Pauliina asuu puolisonsa kanssa 55 neliöisessä isossa yksiössä Kalliossa.

Lue lisää
Annaleena Hakolan perheen kotona Lauttasaaressa

Luova johtajamme Annaleena Hakola asuu kumppaninsa Eka Ruolan ja lastensa kanssa oman niemen kärjessä Lauttasaaressa, 60-luvun kaksikerroksisessa pienkerrostalossa.

Lue lisää
Hakola Friends: Laila

Luovan alan yrittäjä ja somevaikuttaja Laila asuu avopuolisonsa Jonasin sekä 5- ja 8-vuotiaiden lastensa Liamin ja Ebben kanssa tunnelmallisessa 70-luvun kolmiossa Lauttasaaressa.

Lue lisää
Kotimainen käsityö valmistuu yhdessä

Hakola juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan ja sen kunniaksi vuoden teemamme on ”yhdessä”. Maailma on monin tavoin erilainen kuin vuonna 1963, mutta olemassaolomme syy ei ole muuttunut mihinkään.

Lue lisää