Kirsti Tuokko:
Friends in Stripes

Kuvataiteilija Kirsti Tuokko toteutti Hakola Shopin ikkunaan Annankadulle rauhan ja ystävyyden teoksen nimeltä “Friends in Stripes”, joka sai inspiraatiota Hakolan sohvien Vuokko-malliston Jokiraita-kuosista. Juttelimme Kirsti Tuokon kanssa hänen luomisprosessistaan, väreistä ja maalausten hahmoista.

Kerro lyhyesti kuka olet ja mitä teet?

Olen Kirsti Tuokko ja olen viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan keskittynyt puhtaasti maalaamiseen. Aikaisemmin olen maalauksen ohella myös opettanut kuvaamataitoa. Täytän tänä vuonna 79 vuotta ja jäätyäni eläkkeelle kuusikymppisenä, olen voinut viettää kaikki päiväni työhuoneella. Siellä maalaan – ja siellä saan suurimmat ilon hetkeni sekä tuntuvimmat pettymykset.

Henkilöhahmoni ovat puolestaan ikään kuin karikatyyrejä. Inspiroidun muotilehtien ihmisistä ja poseerauksista sekä selfieistä ja miten ihmiset poseeraavat itselleen. Samalla tavalla olen kiinnostunut myös ihmisistä kaduilla ja kahviloissa, siitä millä tavoin he ovat omaksuneet annetut poseerausvinkit. Hahmoni ovat tavallaan karikatyyrejä, mutta eniten ivailen oikeastaan itseäni, keskiluokkaista valkoista naista, joka on herkkä kuluttamaan.

Millainen luova prosessisi on?

Käyttämäni maalit ovat hyvin omaehtoisia. Maalaan levyn nurjalle puolelle ja vasta lopuksi maalauksen ollessa valmis, käännän levyn ympäri ja näen valmiin teoksen. Maalaustavallani on vaikea tehdä mitään sellaista, missä minä vain pomotan, sillä maali antaa aina omia ehdotuksia ja minä hyväksyn niitä. Tällä tavalla kaunis kuva saa twistin ja siihen tulee outo väännös, hieman karumpi versio siitä kauneudesta. Prosessia ei saa myöskään turmella sillä tavalla, että menisin kesken katsomaan mitä teen. Silloin siitä tulee turhan tietoista. Mielestäni on paljon parempi mennä maalin ja värin ehdoilla.

Entä millainen on suhteesi Hakolaan?

Suhteeni Hakolaan on erittäin ihaileva. Hakola on fantastinen konsepti, jollaista on tarvittu! Ihailen erityisesti kotimaista tuotantoa ja upeaa värien käyttöä. Mielestäni esimerkiksi täällä myymälässä värit on äärimmäisen kauniisti viritetty. Näissä on sellaisia ihania rinnastuksia ja ja kontrasteja. Täällä on olemassa harmonia, mutta samalla myös jännite, lievä vaaran tuntu jopa. Väreillä pitää mielestäni olla näitä kaikkia.

Kiinnostavaa, että kaikilla hahmoillasi on aina oma luonne, ajatuksia ja sanottavaa. 

Eikö! En kuitenkaan ikinä tiedä, että mitä. Vasta siinä vaiheessa kun nostan teoksen oikein päin, ne alkavat rakentumaan erilaisiksi tyypeiksi. Juuri hetki sitten eräs asiakas osti teokseni ja lähetti minulle kysymyksen, että voitko kertoa lisää tästä hahmosta. Minun oli kuitenkin pakko sanoa hänelle, että hahmo on kertonut minulle yhtä ja toista itsestään, mutta en tiedä voiko sen juttuihin luottaa. Sinun pitää kuunnella ne jutut ihan itse, se saattaakin kertoa sinulle jotain ihan muuta.

Tyyppini ovat vähän kuin paperinukkeja, mutta isoina pleksimaalauksina. Olen itse asiassa aika lähellä omaa varhaiskouluikääni, jolloin tein hirveästi paperinukkeja ja leikin niillä. Niille tulee tavallaan oma hahmo ja luonne, ja ne elävät työhuoneessani – ja jos en jostain tykkää, se joutuu pesuun.