Juuret Jurvassa

Koppiauto

Juuret Jurvassa

Me olemme valmistaneet käsityönä huonekaluja tehtaallamme Jurvassa pian 60 vuoden ajan. Mistä kaikki lähti ja miten tänne päädyttiin?

1963

Vuonna 1963 Eero Hakola hankki itselleen hyvin tyypilliseen jurvalaiseen tapaan koppiauton ja alkoi myydä ovelta ovelle huonekaluja, joita kylällä valmistettiin. Toiminta oli suhteellisen kannattavaa ja Eerolla olikin apunaan kolme myyntimiestä, jotka ajoivat koppiautoillaan ympäri Suomea myyden huonekaluja. Eero itse jättäytyi myyntityöstä pois nopeasti. Eerolla ja Rauni-vaimolla oli myös pieni navetta sekä peltoa ja metsää, eikä maataloustöitä ja huonekalumyyntiä ollut helppo sovittaa yhteen.

1968

Vuonna 1968 Eero päätti myydä lehmät ja muuttaa navettansa verstaaksi, jossa hän alkoi valmistaa huonekaluja yhdessä Raunin kanssa, joka oli taitava ompelija. Eero ja Rauni ostivat sohvien rungot valmiina, mutta tekivät ompelun ja verhoilun itse. Kaavat haettiin naapurista, jokaisella verstaalla kun valmistettiin samoja, hyvin myyviä tuotteita. Näin syntyi ensimmäiset Eero Hakolan sohvat ja kauppa alkoi käymään hyvin.

1972

Aluksi Eero teki huonekalumyyntiä toiminimellä. EH kaluste Oy perustettiin vuonna 1972. – Ensimmäinen työntekijä tuli taloon vuonna 1971, hän oli Raunin ystävä Saara.

1974

Ensimmäisen kerran verstasta laajennettiin vuonna 1974. Noin 400 neliön laajennus rakentui vanhan tunkion tilalle. Tänä päivänä vanhan tunkion kohdalta löytyy ompelijoiden työpisteet.

70-luvun alkupuolella ovelta ovelle myynti lopetettiin ja sohvia alettiin myydä jälleenmyyjille. Työntekijöitä oli parhaimmillaan jopa 30. Puusepäntyötä ei juurikaan tehty vaan suurin osa toiminnasta oli verhoilua.

70-luvun lopulla Eero alkoi luoda omaa mallistoa, joka poikkesi valtavirrasta. Ulkopuolisia suunnittelijoitakin palkattiin.

1978

1978 Eero päätti toteuttaa haaveensa ja ottaa tuotantoon mukaan puuseppiä. Sen myötä tehdasta laajennettiin 1250 neliön verran. Investoinnit olivat isoja ja valitettavasti uusi aluevaltaus ei ollut siinä kohtaa kannattava. 80-luvun lopussa puuseppäpuoli oli ajettava alas ja sen myötä vapautuneessa tilassa alettiin valmistamaan lisää sohvien runkoja.

1983

Jari Hakola tuli virallisesti EH kalusteelle töihin vuonna 83. Jarin vastuulla oli ulkomaanvienti. Etenkin Ruotsi oli Hakolalle tärkeä myyntimaa ja Tukholman huonekalumessuilla olikin käyty vuosittain jo 70-luvulta saakka.Hakolalla tänäkin päivänä verhoilijana työskentelevä Pasi Lyyluoma tuli töihin EH kalusteelle 80-luvulla. Välissä Pasi toimi myös yrittäjänä ja teki töitä muualla, mutta palasi Hakolalle kuutisen vuotta sitten.

1987

Vuonna 1987 lanseerattiin käänteentekevä sohvamalli Mustang, joka oli valtava menestys Tukholman messuilla. EH kalusteen liikevaihto tuplaantui Mustangin myötä ja työntekijä oli pian yli 50.

1988

Vuonna -88 Eero vaimoineen päätti vetäytyä yrityksen toiminnasta ja möi kaikki osakkeensa. 90% osakkeista myytiin vaasalaiselle toimijalle Wedecolle, Jari Hakolalle jäi 10% osuus yrityksestä.

1989

Vuonna 1989 Jari siirtyi EH kalusteen toimitusjohtajaksi.

EH kalusteella meni hyvin ja vientiä laajennettiin myös muualle Eurooppaan. Mallistoa laajennettiin, mutta Mustang oli edelleen myyntitykki. Uusi mallisto oli niin hyvä, että molemmat Stockmann sekä Vepsäläinen halusivat yksinoikeuden sen jälleenmyyntiin. Tuotteet päätettiin antaa tällöin Vepsäläisen valikoimaan.

1991

Vuonna 1991 tehdasta laajennettiin taas, kun konttori rakennettiin. 90-luvulla tehtaan viereen tehtiin myös erillinen puutavaravarasto.

90-luvun alussa Wedeco myi osakkeensa eteenpäin patjavalmistaja Unituli Oy:lle, jonka visiona oli tehdä patjojen tapaan myös huonekaluja sarjatuotantona.

1993

Jari irtisanoutui EH kalusteelta vuonna 1993, sillä hän ei jakanut Unitulen kanssa tätä visiota.Vuonna 1993 Jari perusti Hakola Huonekalu Oy:n.Useat EH kalusteella työskennelleet lähtivät Jarin mukana ja siirtyivät Hakola Huonekalu Oy:lle.

2000

Vuoteen 2000 saakka Unitulella oli toimintaa EH kalusteen tiloissa, kunnes yritystoiminta hiipui kasaan. Tässä kohtaa Jari Hakola oli Hakola Huonekalun lisäksi myös toisen huonekaluyrityksen, Junetin toimitusjohtaja. 

– Vuonna 2005 Jari osti vanhan tehtaan takaisin. Junet tuli mukaan vuokralaisena, jakaen tilat Hakolan kanssa. Vuonna 2010 Junet siirtyi toisiin tiloihin, sillä yritykset eivät enää mahtuneet saman katon alle molempien kaivatessa lisää neliöitä. Kun Junet muutti pois, vapautui Hakolalle lisää tilaa.

2010

2000-luvun alku oli hankalaa aikaa suomalaiselle huonekalutuotannolle halpojen tuontihuonekalujen rantautuessa Suomeen. Moni yritys laittoikin lapun luukulle ja samaa Jari Hakolakin pohti 2010-luvun alussa. Liiketoimintamalli ei ollut enää kannattava.

2013

Vuonna 2013, Jarin tytär Annaleena Hakola oli juuri valmistunut muotoilijaksi ja heräsi huomaamaan, että isoisän ja isän elämäntyö oli vaarassa kuihtua kasaan. Annaleena ei ollut koskaan ajatellut jatkavansa perheyrityksessä, eikä perhe ollut koskaan sitä tyttäreltään toivonut. Annaleena päätti kuitenkin kääriä hihat ja pelastaa yrityksen yhdessä isänsä kanssa, käsillä oli jotain minkä ei voinut antaa valua sormien välistä. Jotain piti olla tehtävissä.

Ja niin olikin. Vuonna 2015 koko brändi uudistettiin ja vanhasta Hakolasta jäi jäljelle vain nimi sekä oma tuotanto. Hakola palasi juurilleen ja alkoi myymään kalusteita suoraan kuluttajille ilman välikäsiä. Paria luottokumppania lukuun ottamatta kaikista jälleenmyyjistä luovuttiin ja mallisto supistettiin. Myös verkkokauppa perustettiin ja markkinointia lähdettiin toteuttamaan suunnitelmallisesti, pääasiassa somessa.

2020

Annaleena Hakola toimi Hakolan luovana johtajana vuoteen 2020 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi myös toimitusjohtajan rooliin isän jäädessä osittain eläkkeelle. Jari Hakola toimii tällä hetkellä Hakolan operatiivisena johtajana.

2020-luvun Mustang on Lazy, jonka Annaleena Hakola itse suunnitteli vuonna 2016.

Annaleena Hakolan lisäksi mallistoon ovat suunnitelleet tuotteita useat suomalaiset suunnittelijat.

2023

Hakola on kasvanut kestävästi vuodesta 2015 saakka ja yritys on kulkenut rohkeasti omaa polkuaan. Nykyisin Hakola työllistää jo n. 40 työntekijää Helsingissä ja Jurvassa. Vuonna 2023 Hakolan toimitusjohtajaksi nimitettiin ensimmäinen perheen ulkopuolinen henkilö, Hakolalla muutaman vuoden kaupallisena johtajana työskennellyt Sari Holopainen. Annaleena Hakola jatkaa yrityksen luovana johtajana ja Jari Hakola neuvonantajana. Lisäksi molemmat vaikuttavat Hakolan hallituksessa.