Hankimme vastikään uuden kodin, johon teimme ison remontin. Minulla on viha-rakkaus-suhde remontoimiseen: remontointi on harvoin elämän parasta aikaa, mutta nautin suunnattomasti siitä, että sain käydä sentti sentiltä jokaisen huoneen läpi. Sillä tavoin tulen tutuksi tilan kanssa, otan sen osaksi elämääni. Tein remontissa mahdollisimman paljon itse, ja siksi tämä asunto tuntuu enemmän kodilta kuin mikään aiemmin.

Muuton jälkeen yleensä kestää, että kalusteet, esineet ja taideteokset löytävät paikkansa, mutta melkein kaikki mitä omistamme solahti tähän kotiin kuin olisi aina ollut täällä. Siitäkin tuli olo, että olemme juuri siellä missä meidän pitää nyt olla.

Maailma on minulle visuaalinen paikka ja tykkään ympäröidä itseni kauniilla asioilla. Sisustamisen suhteen luotan kuitenkin sattumaan ja säkään, siihen että oikeat esineet löytävät luoksemme ja jollain tavalla sopivat yhteen. En ole koristelija, pidän enemmänkin käyttöesineistä, jotka ovat toimivia ja sen verran tyylikkäitä, ettei haittaa, jos ne lojuvat joskus esillä. Arvostan kestäviä kalusteita, joita voi huoltaa ja korjata. Siksi meillä on paljon puuta ja luonnonmateriaaleja, jotka vanhenevat kauniisti ja oikeastaan paranevat vain vuosien mittaan.

Viime vuosina olen oppinut arvostamaan taidetta ja ymmärtämään kuinka paljon jokin tietty teos voi vaikuttaa tilaan, jopa määrittää sen tunnelmaa.

Ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen asun kantakaupungin ulkopuolella. Olen nauttinut muutoksesta enemmän kuin olisin arvannut: tuntuu hyvältä käydä kaupungin hulinassa ja tulla takaisin omaan rauhaan.

Kun työskentelee osin kotona, ja tekee työkseen asioita, joita rakastaa, työn ja oman ajan rajasta tulee liukuva. Mutta ei se haittaa. Olen halunnut aina juuri sitä, että saan toteuttaa itseäni monin eri tavoin eikä töihin lähtiessä tunnu, että tekisin mieluummin jotain muuta. Kesti kauan päästä tähän elämäntilanteeseen ja välillä on vaikea ymmärtää, että nyt se on totta. Että elän sitä elämää, josta joskus haaveilin.