Hakola Friends: Hanna

HAKOLA FRIENDS

Hanna


Kampaaja ja somevaikuttaja Hanna asuu kesäisin puolisonsa ja kissansa kanssa siirtolapuutarhamökissä. Aurinkoisen mökin keskipisteenä loikoilee keltavalkoraidallinen Filippa-vuodesohva, jolle myös pariskunnan kesävieraat mahtuvat illan tullen majoittumaan.

Moikka Hanna! Kiitos kun saimme tulla kylään. Kertoisitko aluksi omin sanoin itsestäsi, kuka olet ja mitä teet?

Olen Hanna, ja minulla on oma Skandi-kampaamo Helsingin keskustassa. Lisäksi teen somevaikuttajan töitä kampaamohommien ohessa.

Asun talvet kerrostalossa Itä-Helsingissä ja aina kesäksi muutamme puolisoni kanssa meidän siirtolapuutarhamökkiimme, jossa asumme koko kesän yhdessä kissamme Väinön kanssa. Vakkarivieraana meillä kyläilee usein myös äitini koira Lumi.

Miten löysit mökin alun perin ja kauanko se on ollut sinulla?

Tänä kesänä meillä tulee seitsemäs kesä mökillä täyteen. Siirtolapuutarha-alue on minulle lapsuudestani tuttu, sillä vanhemmillani oli täällä mökki aina siihen saakka, kun täytin 19 vuotta. Mökki kuitenkin myytiin, mutta niiltä ajoilta jäi haave omasta mökistä.

Kiertelimme puolisoni kanssa alueella äitienpäivänä kuusi vuotta sitten ja näimme ilmoitustaululla myynti-ilmoituksen, johon oli pakko tarttua. Hauskaa on, että kävin myös lapsuudessani paljon meidän nykyisessä mökissämme leikkimässä edellisten omistajien koiran kanssa.

Mitä Hakolan tuotteita teiltä löytyy ja miten olette päätynyt juuri niihin?

Meidän kotonamme on Domino-penkit sekä Sulo ja Soma -kynttilänjalkoja. Mökiltä meiltä löytyy keltavalkoraidallinen Filippa-vuodesohva, raidallisia sisustustyynyjä ja Bonbon-peili.

Dominoissa kolahtivat niiden värit sekä muunneltavuus, jonka ansiosta niiden paikkaa voi helposti vaihdella tarpeiden mukaan. Mökille kaipasimme mukavaa, mutta myös funktionaalista sohvaa. Mökki on pikkuinen, mutta vuodesohvan ansiosta saamme nyt majoitettua yövieraita helposti. Ihastuin myös heti keltavalkoiseen raitakuosiin, se sopii täydellisesti siirtolapuutarhamiljööseen.

Miten kuvailisit yleisesti sisustustyyliäsi?

Ehkä sanat leikkisä ja värikäs kuvaavat tyyliäni parhaiten. Lisäksi kotonamme on myös vahvasti läsnä rakkaus designklassikoihin. Sisustamisen ei tarvitse kuitenkaan mielestäni olla vakavaa, ja sen vuoksi olen usein avoin yllättävillekin sisustusratkaisuille. Siirtolapuutarhalla pyrin tosin sellaiseen, hieman romanttiseen cottage-tyyliin, joka sopii mielestäni tänne just ei melkein!

Kerro jostakin esineestä, jolla on sinulle erityisen paljon tunnearvoa? Minkä nappaisit ensimmäisenä mukaasi tulipalon syttyessä?

Nappaisin mukaani isäni maalaaman mökkiä esittävän taulun sekä muutamat vanhat Arabian Fasaani- ja Maisema-astiat, joihin minulla on vahva tunneside, sillä ne ovat isoäitini peruja.

Mikä on lempipaikkasi mökillä ja miksi?

Lempipaikkani vaihtelee pitkin kesää, ja tällä hetkellä se taitaa olla mökille johtavat portaat. Mökin sisällä oleva lasiveranta on myös ehdoton lempparini, sillä siitä voi ihastella puutarhaa.

Mikä sinua inspiroi tällä hetkellä?

Tällä hetkellä inspiroi erilaisten värien harmonia sekä vanhojen esineiden entisöinti ja kunnostus. Olen myös inspiroitunut siirtolapuutarhan aamuista. Niissä on jotain maagista, auringonvalo tuntuu tekevän kaikelle sellaisen ihanan sokerikuorrutteen. Toivon, että saamme nauttia aurinkoisista päivistä vielä paljon tänä kesänä.

 

Inspiroidu Hannan tyylistä
Hakola Friends: Anna, Joel ja lapset

Kirjailijat Anna ja Joe asuvat lastensa ja koiransa kanssa Helsingin Ullanlinnassa 116 neliöisessä kerrostaloasunnossa, joka on rakennettu 1900-luvun alkupuolella. Kodin kutsuva tunnelma syntyy lapsuudenkodin vanhoista esineistä ja vintage-löydöistä, pohjoismaisesta muotoilusta sekä ikkunoista avautuvista vehreistä maisemista. Olohuoneen keskipisteenä toimii Hakolan Lazy-vuodesohva, jolla koko perhe viihtyy yhdessä loikoillen.

Lue lisää
Hakola Friends: Lela

Sisustussuunnittelija ja stailisti Lela Louhio asuu perheensä kanssa 150-neliöisessä 1980-luvun paritalossa Puistolan vehreällä pientaloalueella Helsingissä. Sisustusalan ammattilaisen koti on rento, mutta harkittu yhdistelmä upeita vintage-löytöjä sekä modernia muotoilua.

Lue lisää
Hakola Friends: Mira

Mira Paloneva elää perheensä kanssa värien keskellä, 1900-luvun alkupuolella rakennetussa, lähes 90-neliöisessä kerrostaloasunnossa Turun keskustassa. Rohkeiden ja yllättävien väriyhdistelmien sekä taiteen täyttämän kodin valaisee Cocktail Maxi ensimmäisestä keräilyerästä.

Lue lisää