Hakola Friends: Enni

HAKOLA FRIENDS

Enni

Enni Koistinen asuu kihlattunsa Ilarin kanssa kodikkaassa töölöläiskodissa, jonka sisustus on rakentunut hiljalleen vuosien saatossa. Enni on asunut 34-neliöisessä kauniissa kaksiossa jo 15 vuotta, siitä saakka kun muutti omilleen, ja vuosien saatossa asuntoon on muodostunut vahva tunneside.

Enni on graafinen suunnittelija, some-vaikuttaja ja podcast-juontaja, joka on tunnettu muun muassa Tuplakääk-podcastistaan. Ennin estetiikantaju ja leikkisä elämänasenne näkyvät myös hänen kotinsa persoonallisissa ja värikkäissä yksityiskohdissa. Olohuoneen valaisevat luonnonvalkoinen Lazy-sohva ja aurinkoa muistuttava okranvärinen Moon-rahi.  

Hakola Friends: Ennin kotona Moon-rahi okran värisellä Soft-kankaalla
Moon-rahi

Mikä on suhteesi Hakolaan?

Pääsin pari vuotta sitten käymään Hakolan tehtaalla Jurvassa katsomassa oman sohvani valmistusta. Kun saavuimme tehtaalle autolla, olimme ihan varmoja, että olemme ajaneet vahingossa jonkun pihaan. Mutta sehän olikin Hakolan perustajien vanha piha – ja ihan oikea paikka.

Oli supermielenkiintoista nähdä miten sohvia valmistetaan ja pääsin itsekin täyttämään sohvatyynyjä. Tehtaalla oli myös aivan ihana symppis meininki: radiosta kuului Ylen merisää ja ihmiset höpöttelivät kaikenlaista vahvalla pohjanmaan murteella. Vierailun kautta minulle avautui myös se, että kaikki Hakolan kalusteet valmistetaan ihan oikeasti käsityönä Suomessa. Ei sitä aina hiffaa ennen kuin näkee omin silmin.

Hakola Friends: Ennin kotona pieni Lazy Classic -sohva luonnonvalkoisella Soft-kankaalla
Lazy Classic 2,5 istuttava sohva

Mitä Hakolan tuotteita kodistanne löytyy?

Meillä on Lazy-sohva luonnonvalkoisella Soft-kankaalla. Tämä on aikuiselämäni ensimmäinen sohva ja se on kyllä parantanut elämänlaatuani merkittävästi – on ollut tosi kivaa olla sohvan omistaja! Lisäksi meiltä löytyy okranvärinen Moon-rahi Soft-kankaalla, tamminen pyöreä Bonbon-peili, tummansinen Laine-villahuopa ja keltainen Sulo-kynttilänjalka.

Tilasin aluksi sohvan okranvärisenä, mutta viime metreillä vaihdoinkin sen valkoiseen. Kotimme on niin pieni ja sohva on iso elementti, ja lisäksi meillä on muutenkin paljon värejä, joten halusin rauhoittaa tilaa. Nyt hankimme tänne kuitenkin hetki sitten Moon-rahin okranvärisenä, joka on kuin ihana aurinko lattialla. Sain sitten lopulta kuitenkin okraa tänne!

Hakola Friends: Ennin kotona
Pyöreä Bonbon-peili
Hakola Friends: Ennin kotona

Miten kuvailisit kotinne sisustusta?

Kotimme on sekalainen, viidentoista vuoden ajan kerrostuma erilaisia asioita. Meillä ei ole mitään punaista lankaa, vaan täältä löytyy esimerkiksi paljon kirppisjuttuja eri aikakausilta. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että täällä on jopa vähän liikaakin asioita kirpparilta ja kotimme alkoi muistuttaa mummolaa. Hiljalleen sitten peruutin ja luovuin osasta.

Viime aikoina olemme myös alkaneet hankkimaan omaa taidetta ja se on ollut todella kivaa, vaikka kokoelma onkin vielä pieni. Meillä on esimerkiksi Karoliina Hellbergin teoksia ja Tuulikki Pietilän grafiikkaa.

Hakola Friends: Ennin kotona

Kerro jostakin esineestä, jolla on sulle erityisen paljon tunnearvoa. Minkä nappaisit mukaasi tulipalon syttyessä?

Kukkataulun, jonka olen maalannut 7-vuotiaana. Yleensä olen todella kriittinen omia töitäni kohtaan, vaikken pidäkään itseäni taiteilijana vaan tällaisena graafikkopiirrustelijana. Harvoin haluan mitään näytille ja jos joskus laitan, niin kyllästyn niihin nopeasti. Kukkamaalauksesta olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tein 7-vuotiaana hyvän maalauksen, jota on kiva katsoa.

Puolisoni ei kuitenkaan aikaisemmin tykännyt siitä yhtään eikä olisi halunnut sitä esille, sillä se kuulemma näytti ihan päiväkodin seinältä. Nyt on kuitenkin tapahtunut joku käänne ja hän onkin tajunnut, että se on todella hieno.

Hakola Friends: Ennin kotona
Hakola Friends: Ennin kotona

Mikä on lempipaikkasi kotona?

Sohvannurkka, jossa vietän aikaa katsomalla esimerkiksi läppäriltä jotain sarjaa tai leffoja neuloen samalla.

Lopuksi, mikä sinua inspiroi juuri nyt?

Euroviisut, joissa olen myös töissä ja kaikki käsillä tekeminen läppärillä istumisen vastapainoksi. En ole aiemmin neulonut ollenkaan, mutta tein juuri yhden kaulurin ja nyt olen aivan neuloosissa. Lisäksi olisin kiinnostunut tekemään reliefejä, niitä haluan kokeilla seuraavaksi!

Hakola Friends: Ennin kotona

HAKOLAN TUOTTEITA:

LUE SEURAAVAKSI:

LUE SEURAAVAKSI:

Hakola Friends: Nita

Suunnittelija ja stylisti Nita Hauhia asuu perheensä kanssa 1800-luvun lopulla valmistuneessa puutalossa, joen rannalla. Värejä, vintage-löytöjä ja taidetta pursuavassa kodissa eletään omannäköistä elämää ja juhlitaan päivittäin ihanaa arkea.

Lue lisää
Hakola Friends: Hanna

Kampaaja ja somevaikuttaja Hanna asuu kesäisin puolisonsa ja kissansa kanssa siirtolapuutarhamökissä. Aurinkoisen mökin keskipisteenä loikoilee keltavalkoraidallinen Filippa-vuodesohva, jolle myös pariskunnan kesävieraat mahtuvat illan tullen majoittumaan.

Lue lisää
Hakola Friends: Erika Vikman

Laulaja Erika Vikman asuu 100 neliöisessä kaksikerroksisessa paritalossa Länsi-Uudellamaalla koiransa Pepin kanssa. Kaksikon levähdyspaikka hektisen arjen keskellä on olohuoneen Lazy-kulmasohvan sylissä.

Lue lisää