Sisustusvinkit olohuoneen helppoon muodonmuutokseen

Sisustusvinkit olohuoneen helppoon muodonmuutokseen


Sohva ja nojatuoli ovat olohuoneen suurimmat kalusteet, joiden verhoilua vaihtamalla on helppo muuttaa koko huoneen tunnelmaa. Kaikki Hakolan kangassohvat ja -nojatuolit valmistetaan kokonaan irrotettavalla verhoilulla, joten sisustuksen päivittäminen on helppoa ja samalla vastuullisempaa kuin kokonaan uusien kalusteiden hankkiminen. Kysyimme luovalta johtajaltamme Annaleena Hakolalta parhaat vinkit kalusteiden verhoilun päivittämiseen sekä mitä kannattaa ottaa huomioon värin ja kankaan materiaalin valinnassa.

Mikä on paras ohjenuorasi sohvan värin valintaan?

Ison huonekalun väriä valitessa kannattaa lähteä liikkeelle siitä, mitkä värit itseä ja perheenjäseniä miellyttävät eniten. Seuraavaksi kannattaa miettiä huoneen kokonaisuutta: onko huoneessa vaikkapa matto, jonka sävyjen olisi hyvä sopia sohvaan. Entä minkä sävyiset seinät ja muut pinnat tilassa ovat?

Itse värin lisäksi kannattaa huomioida tilassa olevien pintojen värien lämpötila. Beige ei ole esimerkiksi vain yksi väri, vaan sillä on monia erilaisia pohjasävyjä, niin kylmiä kuin lämpimiä. Lämpimän sävyistä seinää vasten kylmän beige sohva voi näyttää sinertävältä. Tästä syystä kankaan sävy kannattaa aina testata kotona mallitilkun kanssa päivänvalossa, eikä luottaa värivalinnoissa pelkästään kuviin. Meiltä Hakolasta saa tilattua helposti kaikista kankaista ilmaiseksi kangasnäytteet suoraan kotiin.

Entä materiaali, miten erityyppiset kankaat muuttavat sohvan luonnetta ja huoneen tunnelmaa?

Materiaalin valinnassa kannattaa lähteä liikkeelle omasta elämäntilanteesta ja tarpeesta. Jos kotona asuu esimerkiksi pieniä lapsia tai sohvalla viihtyvät myös lemmikit, suosittelen vesipestävää kangasta. Villasekoitekankaat puolestaan sopivat hyvin rauhallisempaan elämänvaiheeseen. Villan etuna on kestävyys ja sen luonnollinen ominaisuus hylkiä likaa.

Pörröiset bukleekankaat antavat sohvalle pehmeän ja mukavan ilmeen. Raidallinen tai ruudullinen kangas tuo tilaan jännittävyyttä, graafisuutta tai leikkisyyttä. Raidat ja ruudut sopivat hyvin myös klassiseen, kartanomaiseen tyyliin erityisesti mustavalkoisena tai keltasävyisenä.

Materiaalia valitessa martindale- ja pillinkiarvoihin kannattaa suhtautua maltilla. Martindale-arvo kertoo kulutuksenkestävyydestä, ja pillinkiarvo mittaa nukkaantumista. Kovaankin kotikäyttöön riittää mainiosti 25 000 martindalea. Kankaan nukkaantuminen ei välttämättä johdu kankaan huonosta laadusta, vaan verhoilun pintaan voi tarttua irtokuituja myös vaatteista tai torkkupeitosta. Kankaan tuntu, sen kovuus tai pehmeys, ei sekään kerro kestävyydestä, sillä yllättävänkin ohut ja pehmeä kangas voi olla todella kestävää.

Meillä Suomessa olosuhteet muuttuvat vahvasti vuodenaikojen vaihtuessa. Jos irtopäällisiä haluaa vaihdella sesonkien mukaan, mitkä sävyt ja materiaalit toimivat parhaiten talvella ja mitkä kesällä?

Valon viileät aallonpituudet vallitsevat talvella, kesällä värit kirkkaampina ja valo lämpimämpää. Onkin ihana ajatus, että syksyn tullen sohvan voi myös pukea talvivaatteisiin: syvempiin ja tummempiin sävyihin. Keväällä taas valon lisääntyessä toimivat heleämmät sävyt kuten vaaleanpunainen ja vaaleansininen.

Jos on luonnonmateriaalien ja villan ystävä vaatteissa, pitää niistä todennäköisesti myös sohvassa. Villa on miellyttävän tuntuinen ympäri vuoden: kylmällä säällä se tuntuu mukavan lämpimältä ja helteellä viileältä.

Mikä on irtopäällisten rooli osana Hakolan arvomaailmaa ja kestävää kehitystä?

Kangas on verhoillussa huonekalussa aina ensimmäisenä kuluva osa, joten irtopäälliset pidentävät sohvan elinkaarta huomattavasti. Irtopäälliset ovat kätevät myös silloin, kun kodin värimaailma esimerkiksi muuton yhteydessä vaihtuu. On huomattavasti helpompaa ja edullisempaa ostaa uudet irtopäälliset, kuin viedä sohva uudelleen verhoiltavaksi.

Olemme Hakolalla jo vuosikymmeniä sitoutuneet tarjoamaan kaikkiin sohva- ja nojatuolimalleihimme irrotettavat päälliset. Me valmistammekin irtopäällisiä myös vanhoihin, jo mallistostamme poistuneisiin irrotettavalla verhoilulla varusteltuihin sohva- ja nojatuolimalleihin.

Kysyimme myös Hakola on Wheels -asentajaltajamme Kassulta hänen parhaat käytännön vinkkinsä irtopäällisten vaihtamiseen.

Kassun 5 vinkkiä

1. Muista tasainen tahti rungon päällistä pukiessa. Liikuttele päällistä kaikista kulmista vuorotellen, niin päällinen asettuu tasaisesti paikalleen.

2. Tarranauhan vastakappale on ehdoton! Anna tarranauhan vastakappaleen olla paikallaan kun puet päällisen. Poista se vasta lopuksi vaiheittain samalla kun kiinnität tarranauhan runkoon. Näin saat päällisen napakasti paikalleen.

3. Pöyhi tyynyt ennen uuden päällisen pukemista.

4. Kiinnitä huomio yksityiskohtiin. Tarkista, että saumat ovat kohdallaan ja suorassa, ja että istuintyynyn päälliset ovat oikein päin. Istuintyynyjen päälliset asettuvat parhaiten paikalleen, kun tyynyjä taivuttelee lopuksi esimerkiksi selkänojaa vasten.

5. Nauti sohvan uudesta ilmeestä!

Kysyimme myös Hakola on Wheels -asentajaltajamme Kassulta hänen parhaat käytännön vinkkinsä irtopäällisten vaihtamiseen.

Kassun 5 vinkkiä

1. Muista tasainen tahti rungon päällistä pukiessa. Liikuttele päällistä kaikista kulmista vuorotellen, niin päällinen asettuu tasaisesti paikalleen.

2. Tarranauhan vastakappale on ehdoton! Anna tarranauhan vastakappaleen olla paikallaan kun puet päällisen. Poista se vasta lopuksi vaiheittain samalla kun kiinnität tarranauhan runkoon. Näin saat päällisen napakasti paikalleen.

3. Pöyhi tyynyt ennen uuden päällisen pukemista.

4. Kiinnitä huomio yksityiskohtiin. Tarkista, että saumat ovat kohdallaan ja suorassa, ja että istuintyynyn päälliset ovat oikein päin. Istuintyynyjen päälliset asettuvat parhaiten paikalleen, kun tyynyjä taivuttelee lopuksi esimerkiksi selkänojaa vasten.

5. Nauti sohvan uudesta ilmeestä!

irtopäällisiä
Ale!
Hintaluokka: €180,00 - €320,00
Ale!
Hintaluokka: €752,00 - €1.104,00
Ale!
Hintaluokka: €744,00 - €1.392,00
Ale!
Hintaluokka: €104,00 - €152,00
Ale!
Hintaluokka: €180,00 - €320,00
Ale!
Hintaluokka: €752,00 - €1.104,00
Ale!
Hintaluokka: €104,00 - €152,00
Ale!
Hintaluokka: €744,00 - €1.392,00