Rohkeus toimia toisin

Rohkeus toimia toisin

”Seitsemän vuotta sitten Hakolan tarinassa kääntyi uusi lehti, kun lähdin uudistamaan perheyritystämme. Lehti kääntyi myös omassa, henkilökohtaisessa elämässäni, sillä tuolloin päätin tietoisesti oppia olemaan täysin ja häpeilemättä oma itseni. Minä ja Hakola aloimme kasvaa ja kapinoida yhdessä, rinta rinnan. Revin itseni irti pohjalaisen vaatimattomuuden ikeestä ja aloin pidäkkeettä hehkuttaa meitä molempia. Lähdin paappani ja isäni jalanjäljissä kasvattamaan vaaleanpunaista kapinaa ja sisällä loimottavaa liekkiäni.

Jo alkumetreillä maailma näytti meille, että kun uskaltaa antaa itsestään enemmän kuin vain silotellun ulkokuoren, alkaa kiinnostaa ympärillä olevia. Rohkeat ja häpeilemättömät ihmiset sekä hankkeet vetävät puoleensa – ainakin siksi, että meissä kaikissa palaa roihu, joka tahtoisi ryöpsähtää täyteen liekkiinsä. Varmasti me kaikki haluamme palaa ja elää täysillä, pelkoa sekä häpeää vailla.

Onnistumisesta ei ollut takeita. Monet pudistelivat meille päätään ja suoraan sanoivatkin “ei tuosta mitään tule”. Itseänikin hirvitti. Kaikkein kipeimmältä tuntui kasvaa yli pohjalaisen vaatimattomuuden, harjoitella olemaan ylpeä itsestään ja tekemisistään, sekä jopa hehkuttamaan niitä, häpeilemättä. Oli ravisteltava selkärangastaan irti ajatus ‘eihän sitä nyt itsestään sovi numeroa tehdä’. Pala palalta tuo itseään pienentävä malli, mihin minutkin oli kasvatettu, alkoi murtua. Matkaan kuului, että usein hävetti ja toisinaan tuntui, etten pysty siihen, mitä olin tekemässä.”

Rohkeus toimia toisin

”Seitsemän vuotta sitten Hakolan tarinassa kääntyi uusi lehti, kun lähdin uudistamaan perheyritystämme. Lehti kääntyi myös omassa, henkilökohtaisessa elämässäni, sillä tuolloin päätin tietoisesti oppia olemaan täysin ja häpeilemättä oma itseni. Minä ja Hakola aloimme kasvaa ja kapinoida yhdessä, rinta rinnan. Revin itseni irti pohjalaisen vaatimattomuuden ikeestä ja aloin pidäkkeettä hehkuttaa meitä molempia. Lähdin paappani ja isäni jalanjäljissä kasvattamaan vaaleanpunaista kapinaa ja sisällä loimottavaa liekkiäni.

Jo alkumetreillä maailma näytti meille, että kun uskaltaa antaa itsestään enemmän kuin vain silotellun ulkokuoren, alkaa kiinnostaa ympärillä olevia. Rohkeat ja häpeilemättömät ihmiset sekä hankkeet vetävät puoleensa – ainakin siksi, että meissä kaikissa palaa roihu, joka tahtoisi ryöpsähtää täyteen liekkiinsä. Varmasti me kaikki haluamme palaa ja elää täysillä, pelkoa sekä häpeää vailla.

Onnistumisesta ei ollut takeita. Monet pudistelivat meille päätään ja suoraan sanoivatkin “ei tuosta mitään tule”. Itseänikin hirvitti. Kaikkein kipeimmältä tuntui kasvaa yli pohjalaisen vaatimattomuuden, harjoitella olemaan ylpeä itsestään ja tekemisistään, sekä jopa hehkuttamaan niitä, häpeilemättä. Oli ravisteltava selkärangastaan irti ajatus ‘eihän sitä nyt itsestään sovi numeroa tehdä’. Pala palalta tuo itseään pienentävä malli, mihin minutkin oli kasvatettu, alkoi murtua. Matkaan kuului, että usein hävetti ja toisinaan tuntui, etten pysty siihen, mitä olin tekemässä.

Vanhasta Hakolasta jäi jäljelle kolmen työntekijän tuotanto ja nimi. Liekki roihusi, ja päätin sen voimalla polttaa ympärillämme kahlitsevia, vanhoja ja pienentäviä rakenteita. Päätin, että meidän on pystyttävä myymään tuotteemme suoraan asiakkaalle, ilman välikäsiä. Olin riittävän monta vuotta katsonut vierestä, kuinka ylimielisesti kauppiaat kohtelevat valmistajia. Siihen oli saatava myönteinen muutos. Kapina roihusi keskuudessamme.”

Hakolan luova toimitusjohtaja Annaleena Hakola, Moon-rahit ja Sulo- ja Soma-kynttilänjalat

”Vanhasta Hakolasta jäi jäljelle kolmen työntekijän tuotanto ja nimi. Liekki roihusi, ja päätin sen voimalla polttaa ympärillämme kahlitsevia, vanhoja ja pienentäviä rakenteita. Päätin, että meidän on pystyttävä myymään tuotteemme suoraan asiakkaalle, ilman välikäsiä. Olin riittävän monta vuotta katsonut vierestä, kuinka ylimielisesti kauppiaat kohtelevat valmistajia. Siihen oli saatava myönteinen muutos. Kapina roihusi keskuudessamme.

Olemmeko sitten olleet erityisen rohkeita?

Varmasti sitäkin. Rohkeutta on, että vaikka hirvittää, päättää olla oma, haavoittuva, rosoinen ja aito itsensä. Rohkeus ja oman palon seuraaminen tekevät brändistä – ja myös meistä ihmisistä – kiinnostavia. Maailma ei haluakaan siloteltua ja siistiä, vaan valtoimenaan roihuavaa, aitoa ja häpeilemätöntä. Senkin puolesta me Hakolassa kapinoimme.

Tämä on meidän vaaleanpunainen kapinamme.”

— Annaleena Hakola

Vaaleanpunainen kapina

”Olemmeko sitten olleet erityisen rohkeita?

Varmasti sitäkin. Rohkeutta on, että vaikka hirvittää, päättää olla oma, haavoittuva, rosoinen ja aito itsensä. Rohkeus ja oman palon seuraaminen tekevät brändistä – ja myös meistä ihmisistä – kiinnostavia. Maailma ei haluakaan siloteltua ja siistiä, vaan valtoimenaan roihuavaa, aitoa ja häpeilemätöntä. Senkin puolesta me Hakolassa kapinoimme.

Tämä on meidän vaaleanpunainen kapinamme.”

— Annaleena Hakola

Rohkeus toimia toisin

”Seitsemän vuotta sitten Hakolan tarinassa kääntyi uusi lehti, kun lähdin uudistamaan perheyritystämme. Lehti kääntyi myös omassa, henkilökohtaisessa elämässäni, sillä tuolloin päätin tietoisesti oppia olemaan täysin ja häpeilemättä oma itseni. Minä ja Hakola aloimme kasvaa ja kapinoida yhdessä, rinta rinnan. Revin itseni irti pohjalaisen vaatimattomuuden ikeestä ja aloin pidäkkeettä hehkuttaa meitä molempia. Lähdin paappani ja isäni jalanjäljissä kasvattamaan vaaleanpunaista kapinaa ja sisällä loimottavaa liekkiäni.

Jo alkumetreillä maailma näytti meille, että kun uskaltaa antaa itsestään enemmän kuin vain silotellun ulkokuoren, alkaa kiinnostaa ympärillä olevia. Rohkeat ja häpeilemättömät ihmiset sekä hankkeet vetävät puoleensa – ainakin siksi, että meissä kaikissa palaa roihu, joka tahtoisi ryöpsähtää täyteen liekkiinsä. Varmasti me kaikki haluamme palaa ja elää täysillä, pelkoa sekä häpeää vailla.”

Hakolan luova toimitusjohtaja Annaleena Hakola, Moon-rahit ja Sulo- ja Soma-kynttilänjalat

”Onnistumisesta ei ollut takeita. Monet pudistelivat meille päätään ja suoraan sanoivatkin “ei tuosta mitään tule”. Itseänikin hirvitti. Kaikkein kipeimmältä tuntui kasvaa yli pohjalaisen vaatimattomuuden, harjoitella olemaan ylpeä itsestään ja tekemisistään, sekä jopa hehkuttamaan niitä, häpeilemättä. Oli ravisteltava selkärangastaan irti ajatus ‘eihän sitä nyt itsestään sovi numeroa tehdä’. Pala palalta tuo itseään pienentävä malli, mihin minutkin oli kasvatettu, alkoi murtua. Matkaan kuului, että usein hävetti ja toisinaan tuntui, etten pysty siihen, mitä olin tekemässä. 

Vanhasta Hakolasta jäi jäljelle kolmen työntekijän tuotanto ja nimi. Liekki roihusi, ja päätin sen voimalla polttaa ympärillämme kahlitsevia, vanhoja ja pienentäviä rakenteita. Päätin, että meidän on pystyttävä myymään tuotteemme suoraan asiakkaalle, ilman välikäsiä. Olin riittävän monta vuotta katsonut vierestä, kuinka ylimielisesti kauppiaat kohtelevat valmistajia. Siihen oli saatava myönteinen muutos. Kapina roihusi keskuudessamme.

Olemmeko sitten olleet erityisen rohkeita?

Varmasti sitäkin. Rohkeutta on, että vaikka hirvittää, päättää olla oma, haavoittuva, rosoinen ja aito itsensä. Rohkeus ja oman palon seuraaminen tekevät brändistä – ja myös meistä ihmisistä – kiinnostavia. Maailma ei haluakaan siloteltua ja siistiä, vaan valtoimenaan roihuavaa, aitoa ja häpeilemätöntä. Senkin puolesta me Hakolassa kapinoimme.

Tämä on meidän vaaleanpunainen kapinamme.”

— Annaleena Hakola

Kuvat: Emma Sarpaniemi

Kuvat: Emma Sarpaniemi