Meille muutti vauva!

Olin juuri alkamassa kirjoittamaan tätä juttua, kun mies kaatoi univajeissaan kahvit olohuoneen valkoiselle matolle. Ei muuta kuin syvä sisään- ja uloshengitys ja sappisaippuan kanssa lattialle.

“Tuoretta äitiä rauhoittaa myös tieto siitä, ettei sohvassa ole haitallisia kemikaaleja, vaan vauvan kanssa voi hyvillä mielin pötkötellä siinä vierekkäin.”

Cosysohva

Kun kotona asuu kymmenen päivän ikäinen ihminen, alkaa koko koti näyttää äkkiä kovin erilaiselta (eikä vain kertyvien pyykkikasojen vuoksi!). Keittiön pieni pöytä ei enää palvelekaan meitä aamiaishetkinä, vaan hoitopöytänä, jonka äärelle laahustetaan makkarista yöllä silmät ristissä. Vaan ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Pöytä on heilunut ärsyttävästi ostostaan lähtien (varmaan vika tosin on ollut meissä kokoajissa), mutta nyt tuokin ominaisuus palvelee vauvan heijaamisessa vaihtohetkien aikana. Ehkä kaikella siis tosiaan on tarkoituksensa!

Olohuoneen Cosy sohva on toistaiseksi säästynyt suuremmilta tuhoilta. Harvinaisen kiitollinen olen siitä, että päälliset voi heittää koneeseen, kun hyvä tuuri ei enää ole sen kanssa puolellamme. Koko elämä tuntuu keskittyneen muutenkin sohvan ympärille, sillä näin alussa siinä tulee kulutettua valtaosa vuorokaudesta. Tuoretta äitiä rauhoittaa myös tieto siitä, ettei sohvassa ole haitallisia kemikaaleja, vaan vauvan kanssa voi hyvillä mielin pötkötellä siinä vierekkäin.

Seuraavien kuukausien aikana nämä neliöt tulevat entistäkin tutummiksi. Saa nähdä, mitä kodista on jäljellä siinä vaiheessa, kun lapsi lähtee eskariin :D Itse tulen varmasti kaipaamaan (tarvitsemaan!) vaihtelua ympärilleni tuijotellessani kodin jokaista nurkkaa päivästä toiseen. Kevään ykköshankintana onkin uudet sohvanpäälliset, joilla vanha Cosy sohva sekä koko olohuoneen ilme muuttuisi kertaheitolla.

Luulenpa, että lapsi tulee myös opettamaan äitiään ottamaan kotona vähän rennommin. Aiemmin tilattu Lippa-hylly odottelee nimittäin edelleen seinälle laittoa, kun kolmen eri pieleen menneen lamppuostoksen jälkeen, en vieläkään ole löytänyt sitä täydellistä vaihtoehtoa, jonka haluaisin seinälle hyllyn kaveriksi. Nyt sillekin alkaisi nimittäin olemaan todellista tarvetta yöpöytänä öisten herätysten myötä. Jatkossa luulen, että riittävän hyvä saa riittää!

Hanna

Lisää sohvan hoidosta voit lukea täältä.

Cosysohva

Meille muutti vauva!

Lazy velvet samettisohva lapsi

Rahilla lisää tilaa

Joulun rauhaa