Cosyn päälliset kesähuollossa

Käytännöllisyys. Se oli sana, mikä aikoinaan vaikutti meidän ostopäätökseen, kun valitsimme uutta sohvaa kotiimme. Toki tärkeitä seikkoja oli muitakin, mutta lapsiperheen jokapäiväiseen käyttöön suunnattu sohva täytyisi ennenkaikkea olla käytännöllinen. Pitkän etsinnän jälkeen Hakolalta löytyi sitten tuo helmi, Cosy.

”Cosy on palvellut meitä äärimmäisen hyvin jo puolentoista vuoden ajan ja tyytyväisempiä emme olisi voineet olla. Se on muodoltaan sopivasti moderni, mutta samaan aikaa ihana löhösohva. ”

Laadukkuus on tullut huomattua käytössä. Mitään ongelmia ei meillä Cosyn kanssa ole ollut, vaikka koko ajan siinä joku meistä löhöilee, istuu, pomppii tai tekee majoja. Kimmokkuus ja malli istuintyynyissä on pysynyt täysin samana, kuin uutena. Verhoilu meidän Cosyssa on tuo ihana vaaleanharmaa Stark-kangas, joka oli kyllä nappivalinta. Se sopii aivan kaiken kanssa ja hylkii liikaa älyttömän hyvin. Jos jotain on kaatunut tai tippunut, on sen näppärästi saanut märällä rätillä pyyhkimällä pois.

Käytännöllisyys tarkoitti sohvan hankinnassa meille sitä, että sohva tulisi olla helppohoitoinen, eikä likaantumista tarvitsisi pelätä. Siispä irrotettavat päälliset olivat ehdoton kriteeri. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kun jatkuva lapsen kieltäminen kotona. Koti on myös lapsen koti ja siellä pitäisi olemisen olla suhteellisen helppoa. Meillä ei sohvalla syödä suklaakeksejä tai kuorita porkkanaa, mutta majoja, hyppykisoja kepparilla ja mukavaa saa ja pitääkin olla.

Cosy on majaillut kotonamme nyt jo hyvän tovin, eikä päällisiä ole vielä kertaakaan tarvinut irrottaa ja pestä. Kesäloman aikana, kun kotona on ehtinyt olemaan rutkasti normaalia arkea enemmän, tuli mieleemme, että nyt olisi hyvä aika ottaa projektiksi sohvan pesu. Ajattelimme, tuon olevan jotenkin pitkä ja haastava projekti, mutta olimme kyllä täysin väärässä. Näppärästi kaikki tapahtui, kun meitä oli kaksi.

Irrotimme kaikki päälliset noin viidessä minuutissa. Ainoastaan istuintyynyt olivat hieman haastavammat, mutta kahdestaan sekin onnistui yllättävän helposti. Puistelin päälliset ja pesin ne kahdessa eri koneellisessa (hienopesu, 30 astetta), jotta pesuvesi olisi väljempää. Rungon päällisessä olevat tarrat taitoin ennen pesua kiinni kankaan nurjaan puoleen, jotta tarranauha ei tartu koneessa ollessa ja kangas säästyy ikävistä langannousuista. Tämä vaihe kannattaa tehdä, sillä tarranauha pysyi hyvin kiinni koko pesun ajan ja langannousuja ei päällisiin näin ollen tullut.

Pesun jälkeen päälliset kuivuivat muutamia tunteja, kunnes aloimme yhdessä laittamaan niitä takaisin paikoilleen. Ensin rungon päällinen, sitten istuintyynyt ja lopuksi selkänojan tyynyt. Takaisin laittoa helpotti, kun päälliset olivat hieman kosteat pesun jäljiltä. Päällisien paikoilleen laittamiseen meni korkeintaan 15min.

Aivan superhelppoa ja nopeaa! Olimme aivan turhaan miettineet, että projekti olisi jotenkin haastava ja pitkä, mutta ehei. Hyvin kätevää ja yksinkertaista.

Sohvan väri kirkastui huomattavasti, sekä kaikki pienet ja isommatkin tahrat hävisivät viimeistään konepesussa. Ihana Cosymme näyttää taas aivan kuin uudelta!

Anni

Cosysohva

Meille muutti vauva!

Lazy velvet samettisohva lapsi

Rahilla lisää tilaa

Joulun rauhaa